Aika jännä et heti meinaa ruveta kokee jotai paineita tän blogin ylläpidosta :D Itseäni vartenhan mä tän tosin alotin, että olis kyllä maailman tarpeettomin asia ahdistua. Tai no, nyt kun sanoin niin eihän ole. Ahdistukset yleensä kasvattaa aika hyvin. Tää on muuten suhteellisen terapeuttista olla tällänen julkinen päiväkirja. Voi puhua täällä päänsä "selväks" niistä ajatuksista jotka pyörivät mielessä päälimmäisinä, irrallisina. Tyhjentää taulun mukavasti kuluneiden päivien osalta, pääsee kauemmas egosta/lähemmäs suoraa kokemista kun huomaa mitä asioita sitä jää miettimään, mistä tilanteista johtuen ja miksi.

Huomaa lähestyvänsä ihmisiä yhä aidommista syistä, eikä niinkään sosialisoinnin tarpeesta, velvollisuudentunnosta tai hauskanpidon halusta. Eikä tota lausetta kannata ylitulkita, ei tässä mitää koneita taaskaan olla. Värittyny ja ajatteluketjusidonnainen huomio vain :D Tää on vähän niinku musiikin tai muun taiteen kanssa, että pitää uskaltaa tehdä niitä "vääriä" ratkaisuja ensin oman pään sisällä, eli näin niinku sosiaalisen kanssakäymisen suhteen tätä tällästä oman ilmaisun harjaannuttamista, ja sellasten henkilökohtasten tabujen löytämistä ja kyseenalaistamista. Tuning in to the world-hengessä.

Ohhoh tota kevättä, lumet tippuu korvien päältä ihan. En oo koskaan nauttinu auringosta näin paljoa. Hirvittävän hyviä hiukkasaaltoja ovat. Lisää hyviä uutisia, sain haettua viimein Ouluun kouluun. "Taide- ja taitopainotteinen luokanopettajakoulutus", eikö vaan et tohon kyllästyy ku sen sanoo sadalle ihmiselle? Ja ens viikolla olis paaston aika. Viimein. Oon hieman kyllästyny ajattelemaan ruokaa. Oon päästäny itteni äärimmäisen pitkälle mitä tulee ruoka-aineriippuvuuksiin :D Suola-, sokeri-, rasva-, kofeiini- ja yleinen myrkkytoleranssi kehossa sumentaa ajattelua suht tehokkaasti. Joutuu hakemaan energiaa muualta. Naurettavaa :D Haluun voida taas sanoa lautasellisen jälkeen, että "nyt on hyvä". Ei enää 10k kcal päiviä. Mielenkiintosta kun niin moni muukin paastoaa ilmeisesti samalla viikolla. Vertaistukea siis löytyy :) Se tunne on muutenkin vahva tällä hetkellä elämässäni. Kristallinen äly odottaa, aion olla paitsi "hyvä voittaja" sisäisessä kamppailussani, myös jämäkämpi isäntä egolleni tulevaisuudessa. Se kylläkin tarkoittaa minun kohdallani anteeksiantoa, keskittymistä ja luottamista yleensä. Että ei ihan mitää nössöjä keinoja!