Se on tosi kieroa miten sitä voikaan ahdistua sosiaalisuudesta, sillä sen koen kuitenkin opettavaisimmaksi ja hyödyllisimmäksi asiaksi heti itsetutkiskelun jälkeen. Hmm, tässä yhteiskunnassa molemmat ovat jossain taka-alalla suorittamisen, tehokkuuden ja saavuttamisen hallitessa kaikkea mm. yleistä koulutus- ja työllistämisjärjestelmää? Se on ihan paskapuhetta, että sitä ei muka mieti mitä muut ajattelee, se on NIIN luonnollista tehdä vertailuja, nopeita johtopäätöksiä ja tulkintoja. Pitäisi vaan mahdollisimman hyvin pystyä tiedostamaan oman egonsa toiminta, kysyä jos ei ymmärrä ja puhua jos ahdistaa. Ei tuntea velvoitteita, ei rakastaa rakastamisen pakosta, pahan olon pelosta, vaan puhtaalta pohjalta, silkasta ymmärtämisen ilosta. Ei haukata liian isoja paloja ihmisten kanssa toimiessaan, kokonaiskuva rakentuu pala palalta, ja virheet yleensä ymmärretään ja annetaan anteeksi. Todennäköisesti juuri sinun lähipiirisi, kuin minunkin, on kiitollinen olemassaolostasi ja sinua pidetään ainutlaatuisena. Pelko muuttuu käsiteltäessä ymmärrykseksi, hyväksynnäksi, rakkaudeksi. Ego surkuttelee, masistelee, pelkää, ahdistuu, kiukkuilee, mitä vaan, saadaakseen sinun huomiosi. Siis SINÄ haluat SINUN huomiotasi, kuinka vihjaileva SINUN täytyy olla ennen kuin otat sen tosissasi? Antaudu "pahojen fiilisten" vietäväksi, anna niiden viedä sinut kahlitsemattomalla ratsullaan syvälle haavan luo ja tee siitä rakkauden voiman muistomerkki ja kanna sitä ylpeänä. Et ole viaton, muttet myöskään paha, et ansaitse kärsimystä. Kukaan ei :)