Pätee niin tähän kirjoitukseen kuin maailman nykyarvoihin. Mihin vittuun me tarvitaan tavaroita? Arvottomuutta ja laiskuutta kompensoimaan. Toisin sanoen pelon voittamiseen? Pelko on kaikkien negatiivisten tunteiden yläkäsite. Arvottomuus on hylätyksi tulemisen pelkoa ja laiskuus itse luotu käytösautomaatio jolla suojaudutaan niin itseltä kuin muilta tulleilta liioilta odotuksilta. Sillä tehdään vihdoin hyväksyttyä olla tekemättä mitään, mutta siihen jää silti negatiivinen kaiku, koska et muka silloin ole sellainen ihminen kuin pitäisi.

Kenellä on se tieto millainen ihminen sinun pitäisi olla? Sinulla. Ei yhteiskunnalla, sen toimielimillä, ei vanhemmillasi eikä kavereillasi. Sinä olet ykseyden kaunis haara, ja tunnistamalla tämän piirteen itsessäsi olet matkalla syvämmälle kaiken elämän lähteelle, juurillesi. Erillisyys on harha, jolle nykyinen yhteiskunta perustuu. Sinusta tulee vain osa koneistoa, ellet halua alkaa hahmottamaan täyttä potentiaaliasi. Vaikutusmahdollisuutesi eivät ole politiikassa, demokratiassa (sanan merkitys on tätä nykyä ironiaa täydessä tohinassa), eivät tuolla jossain, vaan tässä ja ennen kaikkea NYT. Naurettava ajatus, että meille on kerran muutamassa vuodessa pystytetty sermit entisen Postin, nykyisen Itella Oyj:n tiloihin, jossa piilossa kaikelta käymme raapustamassa salamyhkäisen numeron paperilappuun, joka osoittaa samaistumisemme jonkun ympäripyöreän median vääristämän kasvon oletettuihin ajatuksiin. Ja 200:n tälläisen kuoren äänestetyksi ja valituksi tulemisen kautta meillä sitten on kansanvalta. Ei vittu, miettikää itse. Eikä edes tarvitse tehdä näin karskia olkinukkea nykyisen politiikan mahdollisuuksista, pointti menee kyllä perille älykkäisiin ihmisiin vähemmälläkin.

Ei meillä ole tätä nykyä valtaa. Valta on rahalla, ja rahaa hallitsevilla yksilöillä. Ja rahaan käsiksi pääseminen vaatii jossain määrin egolle antautumista. Ja jos ego on käytännössä yksilötasolla vastuussa  negatiivisten tunteiden synnystä ja ylläpidosta, niin mitähän sitä valtakunnallisella tasolla tapahtuu? Me muutumme kylmäksi ja rakkautta vain runoudessa arvostavaksi roduksi, jonka yksilöt ovat erillisyyden harhan, negatiivisen polun kulkijoita. Byrokratia ja lait ylipäänsä ovat hyvä esimerkki tästä harhasta, ne vievät meitä poispäin inhimillisestä vuorovaikutuksesta. Ikään kuin meihin ei voisi luottaa. Ikään kuin niitä tarvittaisiin ylläpitämään järjestystä, välttämättöminä osina sitä. Ne ovat kuitenkin vain hätäratkaisuja matkalla laajentuneeseen tajuntaan, jossa ymmärretään, että tällainen vaihe ihmiskunnan historiassa on välttämätön vain siirtymävaiheena johonkin suurempaan. Ei tätä aikakautta tulla muistelemaan tulevaisuuden historiankirjoissa ihmisen onnellisempana aikana. Ei todellakaan. Taistelua, kärsimystä, vallanahneutta ja rimpuilua itsemme tuntemisen kanssa, niistä meidät muistetaan.

Kuinka sitten muuttaa tämä vääjäämätöntä tuhoa uhkuva tulevaisuudenkuvamme? Muutos lähtee läheltä. Meistä ja nyt-hetkessä läsnäolon tärkeydestä. Ajan ja erillisyyden harha saa meidät kuvittelemaan voivamme vaikuttaa asioihin vain välillisesti. Mutta kaikki tulevaisuus, eli historia on tehty nyt-hetken kuplassa. Ei ole muuta kuin tämä hetki, jolloin me olemme vapaita egon ja ympäristömme asettamista rajoitteista. Olemme yhtä ikuisuuden kanssa olessamme nyt-hetkessä. Vapaita ja täynnä mahdollisuuksia. Kuinka voisimmekaan olla muuta kuin yhtä ikuisuuden ja rakkauden kanssa? Asettamalla itsellemme automaattisia ja pysyviä rajoitteita.

Näiden rajoitteiden luominen alkaa jo pienestä pitäen, ensin irtaudumme äidistämme, sitten hahmotammekin jo ajatuksia, omaisuutta ja kulttuuria, tämä on minun ja tuo sinun, erillisyys alkaa vallata elämiämme. Ja meillä on yhteiskunnallisia rakenteita jotka ylläpitävät, tukevat ja rakentavat tuota harhaa, meidän perustavanlaatuista luotua erillisyyden tuskaamme hyväksikäyttäen. Meillä on koulutusjärjestelmä ja ympäröivä kulttuuri jotka vastaavat tuohon rakkauden kaipuuseen tuottamalla mainstreamia, johon on helppo liittyä koska on paljon kohtalontovereita. Ja jos koitat poiketa tuosta mainstreamista, sinut hylätään, sinua hallitaan pelolla. Olet arvoton koska et ole arvojemme mukainen. EI! Hylätyksi tuleminen ei tarkoita arvottomaksi tulemista. Meidät on kaikki hylätty. Meille jokaiselle on sanottu jo, että sinä et kelpaa. Työhaastattelussa, koulun pääsykokeissa, treffeillä yms. Me selviämme siitä tunteesta. Olemme kaikki siis alisteisia rakkauden eheyttävälle voimalle. Meidän ei tarvitse uudestaan alkaa pelkäämään, että "kestänkö jos minä en kelpaakaan?", olemme jo ohittaneet sen vaiheen, seuraavan askeleen täytyy olla laajamittainen parantuminen. Eli erillisyyttä vastaan sodan julistaminen.

Tärkeimpänä aseena tässä sodassa on itsetutkiskelu. Itsemme kohtaaminen ja itsemme löytäminen muissa. Olemme kaikki yhtä arvokkaita ja saman tietoisuuden kauniita ilmentymiä. Meillä kaikilla on arvaamattoman laaja sisäinen maailmamme, mutta elämme sen pinnalla koska emme vielä hallitse itseämme. Ja tämän ovat muutamat huomanneet ja valinneet negatiivisen polun hyväksikäyttääkseen toisten tietämättömyyttä itsensä mahdollisuuksista. Meidän täytyy päättää pelon valtakausi rakkaudella, saattaa antimateria ja materia yhteen. Se on meidän aikakautemme suurin tehtävä. Päättää erillisyys ja vapauttaa valtava määrä energiaa. Jonka puutoksen kaikki nykyihmiset osaltaan voivat allekirjoittaa. Tarvitsee muka sitä aamukahvia ja energiajuomia, tarvitsee muka viikonloppukännit ja hermoröökit/töötit stressiin johon ei muka voida vaikuttaa. Ihminen on saatu järkeilemään asiat päin vittua. Meidän luontosuhteemme on vääristetty ja saatu näyttämään naurettavalta. "Meille riittävät puistot"-ajattelu on valloillaan. Planeettamme ei kestä sitä mitä ego haluaa. Kuin syöpä, se haluaa kaiken vapaat kädet saatuaan. Ja tästä ei ole syyttäminen teknologian kehitystä, joka sinällään on viatonta, ihmiskuntaa hyödyttävää, vaan meitä. Alunalkaenkin meidän olisi pitänyt asettaa asioille luonnonmukaiset rajat, eikä käyttäytyä sikamaisesti (no hard feelings pigs, just an allegory :D).

Luonto ei riko ihmisen vapautta. Ihminen taas raiskaa tehokkaasti luontoa ja itseään. Valjastaa omiin tarkoitusperiinsä muita eläviä olentoja. Jos tajuaisimme, että olemme kaikki yhtä, kivi on minä ja minä se. Energia virtaa meissä kaikissa atomitasolla. Olemme kaikki monimutkaisia muodostelmia samasta voimasta. Meissä on tajunnallisia eroja, mutta olemme yhtä kaikki. Kun ymmärrämme tämän, emme voi toimia enää järjenvastaisesti, satuttaen itseämme. Elämän ja vapauden kunnioittaminen rakkautta manifestoiden ei voi johtaa meitä harhaan. Tämän ilmentäminen kaikilla mahdollisilla tasoilla on mahdollista meille jokaiselle, siihen ei tarvita rahaa eikä "aikaa" vaan aloite, ja sitä paljonpuhuttua uskoa. Me emme tule tietämään kaikkea elinaikanamme, meidän täytyy uskoa johonkin. Miksi ei siis parempaan? Se johon uskomme, johtaa väistämättä siihen, että alitajuisesti päämäärämme ja tavoitteemme muuntuvat tuon vallitsevan uskon suuntaan. Eikä ole syytä kaventaa tuota lähes utopistista tulevaisuuden todellisuutta minkään tietyn uskonnon normien mukaiseksi. Niiden tarkoitus on olla kynttilä pimeässä, kun meissä on mahdollisuus valoon joka polttaa retinat silmistämme. Onnellisuus on jo läsnä, syleilkää sitä ja "olkaa muutos jonka haluatte nähdä maailmassa".