Lapsesta astihan sitä on kuultu, että vapaus tuo mukanaan vastuuta, mutta kuinka moni sen oikeastaa matkallaan sisäistää? Vastuun käsite rajoittuu suurelta osin elämämme jollekin osa-alueelle, kuten vaikkapa työhön tai perheeseen. "Elätän perheeni ja vietän heidän kanssaan aikaa, olen siis vastuullinen" tai "Teen työtä orpojen parissa, olen siis vastuullinen", toki nämä ovat vastuullisuuden osoituksia, mutta miksi sitä pitäisi millään tavalla pitäytyä tekemästä enemmän hyvää. Vaadimme kai tiettyä konkreettisuutta, palkitsevuuttakin, tekemiltämme hyviltä teoilta, siksi päädymme pitäytymään muutamassa hyvässä tavassa per elinikä. Enemmän näemme stressaavana, aikaa ja omistautumista vievänä. Näkisin vastuun kuitenkin olevan kiinteästi osa JOKAISTA tekoamme, olemmehan yhtä maailman kanssa, jatkuvasti.

Jokainen kohtaamamme ihminen on mahdollisuus oppia, peilata itsessämme syntyviä reaktioita hänen kauttaan ja näin tuntea itsemme paremmin. Jokainen vastoinkäyminen on myös tällainen tilaisuus, voimme jäädä vellomaan epämukavissa tilanteissa esiin nouseviin tunteisiin tai nähdä mikä on tämän kivun tarkoitus ja merkitys meille. Tämänkaltainen elinikäinen oppiminen vaatii kuitenkin paljon luopumista, nöyryyttä, anteeksiantoa ja hyväksyntää. Meistä kaikista kuitenkin on siihen ja se on todellista vastuunottoa. Olemme kaikki yhteisesti vastuussa tästä aiheuttamastamme kaaoksesta maailmassa, me olemme sen luojia.

Taipumuksemme nähdä asiat menneisyytemme kautta, odottaen tiettyjä lopputuloksia, tiettyjä ratkaisuja ongelmiimme sulkee meidät kaikilta muilta tavoilta joilla kriisiä voisi lähestyä. Kriisi ei olisi kriisi, tai ongelma ongelma jos se ei olisi uusi, muutoinhan sen ratkaisu kävisi kuin sormia napsauttamalla, tiedot muistista hakemalla. Sen sijaan, että lähestyisimme elämämme pulmia suoraan, kohtaamalla sen silmästä silmään, tulemalla yhdeksi sen kanssa tyyliin "taloni palaa, täytyy toimia tai muuten minä ja perheeni kuolevat", haemme siihen ratkaisua menneisyydestämme. Tieto, joka on aina vanhaa, ei auta meitä hädän hetkellä. Tieto pohjautuu kokemuksiin ja ajatuksiin, jotka ovat väistämättä myöskin vanhoja, meidän täytyy nähdä ongelma sellaisella vakavuudella ettemme voi enää paeta teorioiden ja suunnitelmien taa.Suora toiminta vaatii suoraa näkemistä, joka ei voi pohjautua kongresseihin, kokouksiin, byrokratiaan tai uskontoon. Tai muutoin toistamme vain vanhaa eri muodossa. Tämä maailma on tuhonnut itseään jo liian pitkään sälyttämällä vastuuta pois ihmiseltä itseltään, poliitikoille ja virkavallalle, tiedemiehille ja jeesuksille. Se on pelkoa ja laiskuutta.

Suora toiminta johtaa tuloksiin, joita luetaan ilman teorioiden ja sopimuksien sanelemaa pakkoa kuinka tulkita niitä. Tekeminen on oppimista. Kun vain luovumme pinttyneistä ajatusmalleistamme, näemme miten monimutkaisesti olemme pohtineet kysymyksiä joihin on selkeä, radikaali ja toimiva ratkaisu. Esimerkki: Maailmanrauha in three logical steps. 1. Luovumme oman edun, eli materian, vallan, kunnian ja tiedon tavoittelusta, koska se erottaa meidät toisistamme (ja aiheuttaa kateutta, vihaa ja pelkoa) ja sisäistämme ajatuksen ehdottomasta ykseydestä. 2. Olemalla yhtä, emme voi enää tehdä vahinkoa toisillemme sanoin, ajatuksin tahi teoin, sillä näemme sen tuottavan meille itsellemme haittaa sen synnyttämän epäluottamuksen ja tuskan (joka johtaa kostoon ja vihaan) kautta. 3. Koska muutos lähtee meistä itsestämme, luotamme, totta kai, että muutkin ihmiset tekevät saman yhteisen tavoitteen, maailmanrauhan eteen. Kaikki kyseenalaistus mitä mielessämme herää näiden askelmien jälkeen, on egon luomaa kikkailua ja asian vaikeuttamista. Ei tippaakaan ylenpalttista optimismia, ei uskonnollista hörhöilyä, ei monimutkaisia lakeja ja säännöksiä, vain maailmanrauha, ikuisesti, aina ja kaikille.

Tällainen arkipäiväinen vastuun kantaminen, on vapautta. Vapautta itse luodusta menneisyyden häkistä, joka tällä hetkellä varjostaa elämiämme tarpeettomasti. Meillä on joka hetki vapaus tehdä täysin uudenlaisia ratkaisuja ja saattaa jalkamme uuteen elämään vieville askelmille, mutta teemmekö niin? Tarvomme samassa suossa kuin vuosi, vuosikymmen ja vuosisata sitten, yrittäen edetä samoin keinoin kuin tuolloin. Kuin meihin olisi pinttynyt, että 1+1=3 emmekä suostu uskomaan, että perustamamme komiteat, yhteiskunnat kouluineen ja uskonnollisine liikkeineen olisivat väärässä todistaessaan sitä päivästä toiseen. Joka hetki kun suljemme silmämme tilanteiden totuuksilta, sisäiseltä valoltamme, rakennamme lisää muuria ympärillemme, lisää esteitä suoralle näkemiselle. Meidän ja minkä tahansa esineen, asian, ajatuksen ja ihmisen välillä on nykyään jo niin hirveä määrä tietoa, ideoita, teorioita, mielipiteitä, ennakkoluuloja, tunteita ja asennoitumisia, että emme todellakaan näe, kuule tai koe mitään muuta kuin kaikuja menneisyydestämme.

Passiivinen havainnointi, jälleen kerran ihmiset, on vapauttava meidät. Ihmisen kohtaaminen ihmisenä, ajatuksen kohtaaminen VAIN ajatuksena ja syvää ymmärrystä huokuva mielen rakennelmien ja ohjesäännöstöjen hylkääminen on tiemme "totuuteen". Meidän täytyy olla vapaita, sillä vain vapaudessa voi rakkaus kukoistaa. Ehdoton rakkaus joka runollisesti ilmaistuna, puhdistaa nämä kadut, kotikadut, saastasta jota synnytämme itsekkäällä käytöksellämme. Annan anteeksi itselleni, sillä syyllisyyden taakka olisi vain yksi häkki lisää. Annan anteeksi kaikille, jotka ovat minua kohtaan rikkoneet, tai tulevat näin tekemään, sillä viha on kuluttavaa jos siihen takertuu. Annan ehdottoman rakkauteni kaikille, tuntemattomille ja vihamiehilleni mikäli niitä on, sillä se on ihmisen tehtävä.

Jokainen meistä oppii kuitenkin omalla tavallaan elämänsä kokemuksista, ei ole toista joka eläisi elämäsi puolestasi, ei ketään kuka tietäisi paremmin miltä sinusta tuntuu ja mikä sinulle sopii. Kehitymme eri tahtia, omaa ja ainutta oikeaa vauhtiamme, kateus on siis turhaa, Meille jokaiselle on tuttua tuska, joka saa muutkin asiat ympärillämme näyttämään arvottomilta ja yhdentekeviltä. Siitä voi kuitenkin luopua, lakaisematta pahaa oloa maton alle, ajoissa. Ennen kuin suruaika todella muuttuu nimensä veroiseksi, ja tuo aika alkaa orjuuttaa meitä.