Kello on 2:10, en saanut unta koska rupesin kelaamaan sopivasti. Ihmisillä on taatusti vitusti salaisuuksia, asioita jotka on painettu niin villasella et niistä ei puhuta ees itelle. Eikä niillä muka oo väliä mutta takuulla ego käyttää niitä kiristääkseen meiltä itseltämme tunteiden avulla reaktioita. Ne on pelon ja vihan ja arvostelun alkulähteitä, synkkiä pisteitä meidän kartoissa minkä avulla symbolisesti Saatana suunnistaa. Keitin vitusti kahvia koska nyt lahdataa ego etäperformanssin keinoin. Aion kertoa ihan kaiken, ajaa itteni ylikierroksille kunnes kone hirttää kiinni ja nukahdan näppäimistölle tai sitten saavutan tyhjyyden. Lääketiede kuvais salettii performanssia (jonka ytimenä allekirjoittaisin ajatuksen ”on mentävä niin pitkälle ettei voi enää perääntyä”) jonkinasteisen psykoosina, ja sitähän se on. Normaalina pidettävän järjen asettamat rajat ovat liian kapeat ainakin jumalan/energian/rakkauden läpäisevälle valolle. Nyt poltetaan se sapluuna. Aion näyttää teille mitä on pelko ja inhimillisyys, tehdä itsestäni puhtaan. Ja tietty tarjota vitun hyvää sosiaalipornoa. Mikä olis parempi paikka ”nolata” itsensä kuin ihmisten edessä, mikä olis parempi paikka paljastaa itsestään KAIKKI kuin facebook. Naamakirja, haluan pyyhkiä kaikki ihmisten rakentamat tuulentuvat ainaki mun päältä pois. Ei enää arvailua, tässä mä olen:

 

Hmm voi käyä jotenki sellai periodisesti mun elämää läpi, ekat muistot on varmaa, hei nyt sitä kahvia etten ala perääntymää. Paljon soijamaitoa ni maha kestää, vittu lol mä syön vegaanisesti tällä hetkellä. Lusikka. Aikasimmat muistot on jostai Tommolankadulta, sormet jää parvekkeen välii ja alan huutoitkeä, sit muistan paskoneeni jonku saunan lampun heittämällä vettä siihen. Sit muistan ku maalattii, omakotitaloo muutettuamme Taavilankadulle. Se oli ruskea ja sit kai siihen päälle maalattii jotai punaisen omakotitalon ja perunamaan unelmaa. Koko perheen voimin. Ei se mun unelma ainakaa ollu, eikä oo vieläkää. Hauskaa, muistan kokoajan lisää asioita et ei saatana näitä en ainakaa kerro, ja melkein jo ego vakuutti mut siitä et ei niitä kannata kertoo mikäli meinaat viel ihmisiä joskus kohdata mut nyt vittu on se hetki tuhota koko syöpä mun sisältä!

 

Mmm, sit varmaa naapurista löyty melkee samanikänen leikkikaveri, jonka kanssa ravattii naapurin aitojen yli, toinen naapuri tykkäs ja toinen oli semmonen vanha jäärä joka huuti ja takavarikoi palloja jos ne lenti sen puolelle. Olin aika sekasin kaikist videopeleist, tai siis innoissani ja oon tällee jälkeepäin sen kaverin analysoimana ollu ”arvaamaton”. Muistan et naapuril oli ekoja tietokoneita mitä missää nähny, olin varmaa aika kateellinen ja diggailin/kiristin jopa et pääsis pelaamaa sillä. Kovia levyjä tais olla joku Alexia ja Prodigy. Sit aina oli muuten sillon tapana kysellä kaverin porukoilla/kotonaki et ”ei oo mitää tekemistä”, ja vastaukset oli monasti aika vanhoillisia et ”piirtäkää/menkää pelaa jotai”. Hei mut nyt menee kovaa eteepäin, pakitan vähän. Muistan et käytii liian kaukana sallitusta pihapiiristä, ja sain muistaakseni kuulla siitä kotona vaik mitää ei tietenkää käyny.

 

Mutsi dokas mut se oli silti maailman paras äiti. Vitutus sen juomisee tarttu ehkä iskältä ku opin näkemää et mikä äitissä muuttu ku se joi. Siit tuli yksinkertanen ja itteää toistava, sen naamassa oli vituttavia nykimisiä jotka herätti inhotusta. Iskä ajo mua välikätee valitsemaa mutsin ja sen väliltä, mieleenpainuvia lauseita on muunmoassa käskemiset katuojaan, minne hän kuuluu. Sit kaikkii hauskoja ilmaisuja mitä muistan serkun kanssa naureskelleeni, mutsin kännitiloille, kuten ”kännissä ku poronen”, ”ihan titityy”, arvostelevia katseita heti töistä tullessa et mikäs on kunto tänään? En yhtää ihmettele et ei ainakaa kiinnosta lopettaa juomista jos aviomies tekee 16 tuntii töitä vuorokaudesta ja loput vittuilua ja kuorsausta. ”Teen tän teidän takia”, jaloa... Silti ite juo päivittäin mutta ”kohtuudella”, mitä helvettiä se sellanen juominen muutenkaa on. Se on ku laskis päivästä toisee 2+2, ja jahas se on tänään 4, huomenna neljä, sit taas neljä, ens viikolla neljä. Eiks päihteiden oo tarkotus olla tääl opettamas meille jotai. Kai siinä jossai opetukses viihtyy mielellää ku sen osaa jo laskea niin sujuvasti.

 

Mut tää on asia minkä kans mä oon joutunu taistelee, joten en usko et monien muittenkaa elämät on selviyty käymättä läpi isäsuhde/äitisuhde/minäsuhdemankelia. Mun suhde faijaani ja varmaa samalla omaa orastavaa miehisyyteeni on ollu aina vähän hämmentyny, ehkä sitä on jotenki oppinu väheksymää sitä maskuliinisuutta jos on nähny et se on aika perseilyä. Mut sit kuitenki on mulla ollu sudenkuoppanikin sen kanssa. Ensimmäinen seurustelusuhde meni aikalail tutustues sit taas omaa naiseuteen, mut syvän ja ehdottoman, opitun ristiriitaisen miesstereotypian kautta. Samaa aikaa ties mitä on se tunteiden voima mut joistai asioista luopuminen/joistai asenteista perääntyminen olis ollu ittesä munattomaks leikkaamista. Tunteet ja maskuliinisuus on jotenki yllättävän konstikas asia saada toimimaa ristiriidattomasti rinnakkain. Miehisee voimaan oon huomannu liittyvän sellasta periksantamattomuutta ja kivenä virrassa olemista, rohkeutta häpäistyä ja ”ei tässä mitää käy-henkeä”. Yrityksiä ja yrityksiä ja määrätietoista suoritusta. Epäonnistumisen kestämistä ja epätoivoon vaipumattomuutta. Mutta tunteilleen arvostusta/aikaa suomaton mies on kylmä ja jyrkkä, tekojensa seurauksia huomioimaton mörkö joka vaeltaa runnoen ja ähkien läpi keskusteluiden. Ensimmäinen suhde meni harjoitellessa. Tunteet purskahteli välillä itkuna kaiken sen sisälle vuosien aikana omaksuttujen miesroolien ja stereotypioiden kovan kuoren raoista. Feminiinisyys kuohui pinnan alla, pato oli murtumassa ja kipu matkalla.

 

Hei ehdottomasti haluun jakaa ”ekan kertani”. Mulla ei seissy! Rakastava seurustelukumppani autto asiaa ja ymmärti omasta kokemuksestaa et näin käy välillä. Mulle oli seksistä rakentunu jotenki elämää suurempi kuvio päähäni, vaikken siitä mitää tiennykkää ni oletin silti paljon siltä. Ja odotinkin. Siihen liitty paljon asioita, kai myös jotai miehisyyden vahvistamista. Seksi poistaa kyllä pelkoja ja turhia ajatuksia. Mut nii, eipä siin mitää ehkä ihan hyvä vaan, että yö päätyi nukkumiseen hyvän keskustelun jälkee. Aamuerektion kautta päädyttii sit harrastamaa seksiä ja se oli kyl ihan mahtavaa. Siitä tuli heti semmonen varma olo. Ehkä sillon tuli ajateltua et no olen mä kyl sit varmasti hetero ku nautin tästä näin paljon. Se tuntu jotenki tärkeeltä ajatella et on nimenomaa just jotai sellasta seksuaalisesti ja ihmisenä muutenki ku mitä oli kuvitellu. Tai ainaki ettei tuu semmoseks mitä on pelänny tai mitä on kuullu ihmisten halveksuvan ja arvostelevan. Kai joku semmonen läski ja itsekäs homo oli semmonen karrikatyyri miksikä ei tulla. Vois käydä kusella ja ottaa kahvia lisää.

 

Oon muuten joskus kiihottunu kusemisesta. Tekis mieli paeta nauruun ja hymiöihin mut se olis liian helppoa. Oon kussu housuuni ihan vaan huvin vuoks, ja katsellut ku se tapahtuu. Valkoset bokserit oli viel päällä jotka muuttuu siitä läpinäkyviks, tein tän kyl siis suihkus et ei mitää sen kummempaa sotkemisfetissiä oo koskaa ollu. Mut toi on vähän sellai kakspiippunen juttu, yleensäkki toi ajatus kiihotti vaan jos oli tosi kauan runkkaamatta ja anto mielen vaeltaa fantasioissa oikee kunnolla, sit siihen liitty nimenomaa vähän jännitystä et ”onks tää nyt vähän sickiä” mut downerina se et entäs sit ku laukee ja pitää siivota sotkut. Oon myös juonut omaa kustani sekä eroottisessa että epäeroottisessa mielentilassa, se on ollu aika pahanmakusta vaan, enemmänki oon kiihottunu siitä et sen näkee tapahtuvan. Se on vähän niinku banaanin työntäminen perseeseen, hyvä ajatus mut ihan vitun nihkeetä eikä yhtää tyydyttävää.

 

Hei täähän on aika kivaa. Jos joku on jo täällä asti ni hyvä, toivon et säki uskallat kertoa tästä inspiroituneena jotai itsestäs. Moni voi kysyä et miks paljastaa kaikki, eiks jotai nyt pitäis jättää yleisen häveliäisyyden nimissä vain omaan tietoon? Se on mun mielestä ihan näkökulmakysymys, mun mielestä se sana&muistovarasto salaisuuksia täynnä on osa sitä egon verhoilua joka perustelee tän maailman kulutushyödykkeet ja loppumattomat syklit. Et se ”minä” on jotai mitä pitäis varjella ja suojella ja ylläpitää. Ego ei oo henkilökohtanen ongelma. Tai ehkä se on, se riippuu täysin näkökulmasta, selitän; Me ei uskalleta myöntää jotain itsellemme, itsestämme, me ei haluta tietää kaikkea itsestämme, me ei haluta hyväksyä kaikkea itsestämme. Me pelätää jotai eikä me uskalleta luopua siitä, me ei uskalleta ymmärtää. Minä, haluan, pysähtyä. Minä haluan olla turvassa. Minä aistin, että sinäkin käsität itsesi ”minänä” enkä ymmärrä että puhut meistä. Enkä minä tiedä että aina kun puhun minusta, puhun meistä. Minun ongelmani ovat maailman ongelmia, minun pelkoni ovat maailman pelkoa. Meillä on ongelmia jotka johtuu siitä et nekin halutaan omistaa, vetää rajat siihen missä oma karsina menee.

 

Mä oon kyllästyny pelkäämää ketään tai mitään, ja mä sanon tän ilman mitää hipinkirvestä tai anarkistin kahletta. Mä oon kyllästyny olemaa minä, tai määrittämään itseäni enää edes siksi. Sitä vaaditaa ja vaaditaa kokoajan et ”no mikäs susta tulee?, no missäs sä asut?, no mitäs sä meinaat tehä? No mistäs musasta sä tykkäät, mihin kategoriaa voin sut laittaa? ootko lukenu buddhalaisuudesta, ai säkin oon krishnamurtin kiltaa, ai sä oot taas noita henkises kriisis olijoita, oot omassa ansassas, oot kuitenkin ego kuka puhuu ja määrittää itteää rajattomaks” Olenko? Olenko mä mitään yhtään missään ennenkuin mä haluan. Mä en halua. Olla enää, Kukaan. Mikään erityinen.

 

Mul oli aika semmonen mun mielestä tavallinen ja muiden ajatusmaailmoja seuraava lapsuus, mitä nyt itsekkyydellä höystin siitä haluamaani, se toimi sillon jotenkin. Olin ihan pienenä lapsena kova menemään ja puhumaa ja nauramaan. Kirkkaanpunanen tukka ja hei! Mähän muuten olin kova naistenmies olevinaa sillon lapsena, iskin aina kaikkii tarhan/päiväkodin ja iltapäiväkerhon tyttöjä. Se oli jotai iskält opittua charmia jota sovelsin vähän sopimattomasti. Pussailin muutamien tyttöjen kanssa sängyssä ja komeroissa. Opin paljon kavereilta et mitä arvostetaa ja mikä on tuomittavaa, tai mistä ne ärsyyntyy. Olin aika paljon semmonen trial and error-ihminen. Tai siis et opin virheistä, oisin halunnu tehdä niitä enemmänkin lapsena, mut olin aika lyhyes nuorassa isän puolelta kurin suhteen. Tai et tiettyjä juttuja ei saanu tehdä, kuten mennä kavereille yökylää eikä kasvattaa pitkää tukkaa eikä jäädä kotii yksin. Mut mitä vittuu ei kannata kuvitella et mä syyttäisin tai osottaisin sormella yhtää ketää. Mä olen erittäin tyytyväinen et kaikki mitä on tapahtunu on tapahtunu. Mul on ollu laidasta laitaa kokemuksia niin kuin on ollu jokaisella teistä, ne on kaikki samanarvoisia. Ja se ajatus et vanhempien tai ympäristön pitäis olla jotenkin esimerkillisen opettavainen tuottaakseen ”hyviä yksilöitä” on vitun vääristynyt. Esimerkkejä ne on huonotkin esimerkit, opetuksia ne on hiljaisuudetkin. On vaan pystyttävä näkemään omassa elämässään kaikki vapauden värit. Ollaa kaikki siunaantuneita kaikella mitä voidaa ikinä toivoa. Voidaa maata aarteen päällä vaikka koko elämämme ja haaveilla aarteista. Tai.

 

Hmm mitähän merkittävää, mulla on aina ollu laaja spektri ystäviä mun elämän aikana. On ollu vanhempia, nuorempia, isompia, pienempiä, vahvempia, heikompia, kiusattuja, kiusaajia. Oon tullu toimee aikuisten kanssa jo pienenä ku ne on jotenki nii ennalta-arvattavia ja johdateltavissa. Ainaki suurten ikäluokkien aikuiset, ne on reaktioiden lypsylehmiä monet. Oon päässy testailemaa erilaisia tapoja olla erilaisten ihmisten kanssa. Oon aina joutunu tavallaa omaksumaa eri rooleja selviytyäkseni ja viihtyäkseni tilanteissa. Oon eläny kovanaaman roolia ja nauttinut kunnioitusta ja kyennyt halveksumaan muita, oon ollu kiusattu ja heikkoitsetuntoinen ja tiedän mitä on olla varpaillaan. Jne. Mut ne roolit mitä oon ottanu on aina jossain määrin jääny hallitsemaan mua. Sit oon AINA joutunut poisoppimaan ne voidakseni hengittää. Sit oon aina innostunu jostai toisesta ihmisestä joka loistaa jotain sellaista piirrettä mitä mä en itsessäni havaitse, ja ryhtynyt jahtaamaan tuota piirrettä kopioimalla ja apinoimalla tekemisen ja olemisen malleja tuolta ihmiseltä. Aina törmätäkseni samaan seinään: En ole vieläkään täydellinen. Aina löytyy jotain tavoittelemisen arvoista, aina jotain mitä itseltä puuttuu, aina palanen pelkoa löytyy haudattuna sisältä. Olen aina haksahtanut tavoittelemaan jotain hetkellistä rauhaa egosta. Egolla on aina vastaus kulman takana, tuolla jossain se totuus kummittelee, huomenna on uusi päivä. Ei koskaan tässä, et koskaan sinä siinä, ei, sinussa on jotain vikaa, olet vajaa. Miksi? Koska uskot niin. Pelkäät, katsetta joka läpäisee kaiken, pelkäät jumalaa. Jo pelkkä sana herättää sinussa vastustusta. Käsite joka paljastaa kaiken saa sinut vapisemaan, tuuli joka on valmis ravistelemaan perustuksiasi, puhaltamaan viikunanlehden pois hävyltäsi, saa sinut kauhistumaan. Mitä on uskalluksen tuolla puolen, pelon tuolla puolen? Kuolema on raja joka voidaan kohdata jo fyysisen kehomme vielä hengittäessä, sykkiessä, pumpatessa.

 

Kello on 3.54, kusettaa epäeroottisesti, kahvi maistuu hyvälle, keho käy ylikierroksilla. .55 .56 kuselta. Pieru haisee. .57 ja muistan jutun mikä nous mun muistista esille joskus vuosia sitten välähdyksenomaisesti. Et oon tosiaa joskus runkannu yhen kaverin kanssa samaa aikaa, jo niinku sillon ennen ku edes varsinaisesti ”tuli” yhtää mitään. Muistelin niitä muutamia eroottisia tilanteita sen kans vähän sellai arvelluttavina. Olin kyl aika nuori enkä tienny oikee mitää seksuaalisuuden voimasta viel omassa kehossani, et siinä mieles olin aika hyväkskäytettävissä, joku voi sanoa et ainaki johdateltu tilanteisiin joissa tunsin oloni epämukavaksi, mut kun se oli kaveri niin se ei ollu nii paha. Joskus vilkastii sit toistemme kyrpiä ja se sano mun olevan pieni. No ei kai? Ja ainii muistan joskus koululuokan kans uimahallis käydessä yhen sanoneen et onks sun pippeli leikattu pois vai miks se on noin pieni. Aah tää on supervapauttavaa kirjottaa näitä asioita julkisiks. Nää ei tosiaankaa oo henkilökohtasia aiheita, johan näissä on nii monta ihmistä välillisesti mukana et maailma on yhteistä traumaa. Nyt tuntuu ku olis jo astunut nii monen pelon luut paskaks ihan vaan tätä openofficee kirjoittaessa. Se enterin painaminen, lopullinen julkaisu, tulee olemaa hikoiluttava ja paras trippi koskaan. Noniin jokamiehen penistraumoihin takas. Kai ne jostai tommosista pikkujutuista lähtee ne asiat jotka sit kerää vyöryvinä lumipalloina lisämatskua matkaansa. Tulee häpeällinen olo kun ei lapsena tienny mitä tarkoittaa jos ”mopo ei keuli” (ei seiso), tai miten vastata kysymykseen ”onks sulla nakki vai makkara?”. Näistä tekee jotai omia fiksuja pikku päätelmiää ja vahvistaa oman seksuaalisen itsevarmuuden heikkenemistä. Nykyää on kyl harvinaisen sinut oman kehonsa kanssa, kaikki tuntuu oikeen kokoselta ja rakastettavalta. Asiat johtavat toisiinsa yllättävän kieroja teitä pitkin. Kaikki vaikuttaa kaikkeen mut mikä vittu vaikuttaa mihinkin? Sitä ei ilman jatkuvaa, tietoista elämistä pysty käsittämään. Jos joku miettii viel et miks joku meditoi ja miks joku antautuu pyhälle hengelle/kahlitsemattomalle tietoisuudelle/pyytettömän rakkauden tielle niin siksi. Että voisi vapautua karman ikeestä, ymmärtää tekojensa seuraukset, perhosvaikutuksen absurdi voima. Tuntea itsensä. Nähdä maailma vereslihalla, jumalallisen valon grillauksessa. Aistia ilman ajatuksia. Ajatuksilla on arvaamattomia seurauksia. Lisää kahvia.

 

Muistan lukeneeni täs pari päivää sit hesarista et performanssien näkee monesti kääntyvän käsittelemään taiteilijaa itseään. Mut mä en tiiä onks tää nyt sitä, ku koitan puhua tavallaa minän läpi, laulaa jäähyväiset aseille, joilla rauhaa turvataan, jäähyväiset aseille joilla maailma tuhotaan. Koitan puhua musta sellai et tunnet et puhun susta. Et sä näkisit itses eheänä mun kautta. Näkisit sen täydellisyyden mistä kaikki saa alkunsa. Ei oo virheitä, ei oo pelkoa, ei oo uhkaa. Ai vittu et sattuu mahaa tää kahvin määrä. Tuntuu et mun pitää symbolisesti juoda itselleni paha olo täs Shivan tanssin lomassa. Nii mut takas seksuaalisuutee, se on kyl jännä voima. Kundalinijooga on antanu mulle keinoja lähestyä sitä mikä on tähän asti tuntunu haparoivalta arvailulta ja aina täysin uudelta pohjalta kokeilemiseen lähtemiseltä. Sitä tavallaa hahmottaa erinäisten henkisten työkalujen kautta omaa olemistaa syvemmin. Tai no se itse meditaatiohan on helppo saavuttaa innostumalla ja uppoutumalla vaa johonki, mut se taika onki siinä et miten sen tilan saa pysymään. Kaikki henkiset työkalut ja elintavat on ihan perseestä, allekirjoitan, mut toistaseks täs ollaa aika matkalla viel ja virvatulien/seireenien viettelyksiltä suojaamaan ja niitä torjumaan on kaikennäkösiä apukeinoja. Esim. Jotku päihteiden himot (ruoka-aineet, luontaiset ja synteettiset huumeet), panetus, elintavat, moraali, ehdollistumat, kulttuuri, perinteet, ihmissuhteet, materia. Ne ovat kaikki epäolennaisia houkutuksia joista on helppo tykätä, joihin on helppo lähteä mukaan, joissa on helppo tuntea olonsa turvalliseksi, edes hetken. Mutta panetusta voi oppia ymmärtämään ja kanavoimaan. Ei oo vaa pakko runkkaa kunnes laukee. Tai voi kuunnella tuntemuksia jotka herää itsessä tupakanhimon herätessä sopivassa tilanteessa. Havannoida, tehdä tyhjäksi taipumuksia. Antautua himolle vaatii todellista uskallusta, siitä pois pääseminen on helppoa. Tai no, jos diggailee suonensisäisistä ja ei oo massii eikä säätöjä. Sillon voi vähän olla vaikeempaa. Mut you get the idea.

 

Muistan joskus yläasteel jengin ottaneen ihan väärin mun tunnustuksen siitä et mun koneella on ollu video hevosesta panemassa naista. Ne sano et on okei et on pornoo mis on lehmiä. Ei muu- vaa horoi. Mut hevosii ei saa olla. Kyl se mun mielest oli ihan mielenkiintonen video, kyl se vähän kiihottiki, ei se nyt ees oo saatana niin kaukana jostai interracial, asian petite chick-black dude with 8” cock-seksikohtauksista. Siin on vaa joku ihmisten luoma rajanveto et tosta ei ainakaa saa kiihottua, koska se on nii väärin eläimiä kohtaan. Eläinpornos käytetyt eläimet todennäkösesti saa ainaki primitiivisel tasol tyydytystäkin siitä, ainaki ne laukee ja niihän ne laukeis oman lajin sisäises seksissäkin. Ne mounttaa kasan kiimasta lihaa jossa on reikä. Toinen osapuoli vaa opitun fetissinsä kautta nauttii siitä vähän enemmän ku normaalisti. Mut joku eläimen perseeseen paneminen, esim kananpanemisvideo, ja kun joku vitun särki pistetää ottamaa suihin ni siit en enää tiiä sit. Se on melko itsekästä ja alentuu samalle tasolle ku lapsipornon tekijät. En usko et joku kuvauksii alistettu yheksänvuotias hirveesti ymmärtää tapahtuvasta, ja kuten voitte lukea, asiat voi johtaa yllättäviin seurauksiin, ihmiset voi tehdä yllättäviä johtopäätöksiä, ruveta luulemaa itsestää kaikennäkösiä negatiivisia asioita ja käyttämää mielen defenssejä vääristääksee kokemiaa asioita yhä enemmän ja enemmän. Painaaksee asioita yhä syvemmälle ja syvemmälle vaikkei ne mihinkää ikinä karkaa. Energia ei ikinä häviä, se muuttaa muotoaan, ja jos me ei tarkkailla miten se muuntuu, ei me tunnisteta sitä enää ku seuraavan kerran tulee vastaan. Seksuaalinen kuin myös muunlainen väärinymmärretyksi tulemisen tunne voi johtaa lumipalloefektinä kyvyttömyyteen/huonoon itsetuntoon/rakkaudettomuuden kokemuksiin ja pelkotiloihin. Ei välttämättä enää edes tiedä miksi on huono olo. On salannut itseltään niin paljon. On salannut muilta niin paljon. Ajatukset tulehtuvat ja sairauksilla on psyykkinen alkupisteensä. Annetaan periksi ajatukselle, että on olemassa bakteereja joten luodaan kuvitteellinen alusta niille kasvaa ja lisääntyä, temmeltää. Stressataan tajuamatta, että keho ei erota fyysistä kipua ja häpeää, ei muisteta hengittää, luodaan kireyttä, umpieritetään hormoneja ja vasta-aineita. Taistellaan, tulee syöpä, menetetään toivo, hävitään.

 

Oon mäki muuten kattonu/ladannu lapsipornoa, vaik olin ite sillon joku 15-17 vuotta. Et tein sitä rehellisesti sanottuna jotenki vertailumielessä, kohottaakseni omaa itsetuntoa. Oon myös fantasioinu joskus mun penistä ihannoivista nuorukaisista. Teinihormonien ylivirittämällä seksuaalisuudella teki helposti kaikkea vähänki kiihottavaa, oon runkannu joskus tuttujen saunassa sellai et oon melkee jääny siit kiinni, julkisis vessoissa, julkisis kulkuneuvois, ja ei saatana joskus sukulaisten kyydissä autossakin. Uskomatonta! Seksuaalisuus on ehkä salailluin asia kyl mitä monilla on. Pelottavaa, varmasti muillakin on omat rajansa uskalluksensa suhteen. Asioita joista ei puhuta. Mä oon lauennu omaan suuhuni, sekin on niitä juttuja mitkä ei enää sen hekuman purkauduttua tunnu mitenkään miellyttävältä. Se vois olla ihan toinen juttu et joku laukeis omaa suuhun kun vielä olis itekki kiimanen. Tää on kans varmaa joku sellai fantasia mistä miehet ei tuu ikinä puhumaa saati sit toteuttamaan. Tai naisilla toisen naisen nuoleminen. Tai rimming, eli anuksen nuoleminen. Anaaliseksi alkaa olla aika populäärikulttuuria nykyää, siitä monet jo puhuu. Eikä kaikkea tarviikkaa toteuttaa, mut asioita pitäis sallia itselleen. Miks elää oman mielensä sisällä vankilassa.

 

Nyt joku voi miettiä et hetkinen, tuleeks Sami täs pitkäs avautumises ulos kaapista tai jotai? Mä sanoisin oikeestaa et tuun ulos kaikista kaapeista mitä on ikinä suljettu. Ruuvaan niistä saranat ja irrotan ovet, vietän loppuelämäni avoimien ovien päivää. Uskon, että kaikki ihmiset ovat panseksuaaleja. Jotkut sallivat itselleen enemmän, jotkut vähemmän. Uskon heteroseksuaalisuuden olevan osa primitiivistä ehdollistumaamme lisääntymiseen, ja ylipäänsä sukupuolisuudenkin olevan vaan joku tiukka jako mikä on totuttu tekemään ihmisten välille. Okei tuol jalkovälis joko roikkuu jotai lisääntymisletkuja tai sit ollaa biologisesti kantajia. Mut entäs se henkinen sukupuolisuus, ei keltää biologiselta kantajalta kysytä et haluatko sä valita kantajan roolin, ja ottaa vastaan siemeniä. Eikä letkunkantajilta kysytä haluatko sä ylipäänsä sitä siementäs jakaa? Tämä menee tonne ja sit kukkia ja mehiläisiä tapahtuu. Mut jos onkin ihan eri käsitys tästä kaikesta suvunjatkuvuuden rakenteesta. Miksi esimerkiksi vain kaksi ihmistä, tuputtaen omia elämänkatsomuksiaan kasvattavat itselleen lapsen? Miksi parisuhde, nimenomaan kahden vastakkaista biologista sukupuolta olevan ihmisen katsotaan tämän ihmiskunnan perusyksiköksi. Ajattelumme, roolimme, maailmamme perustuu mm. tällaisiin järkkymättömiin ”faktoihin”. Nämä asiat ovat niin koodattuja meihin, että emme voi muuta kuin kohdata järkkymätöntä keskisormea poiketessamme näistä meille niin keskeisistä turva-arvoista. Eikö voisi olla yhteisölapsia? Suo sille ajatus, ennen kuin suorilta käsin tuomitset sen. Eikö lapsi voisi saada tasaisemman ja avartavamman kokemuksen ympäröivästä maailmasta useammalta seksuaalisesti ja rakenteellisesti avoimelta aikuiselta kuin kahden ihmisen poukkoilevista stereotypisistä ohjenuorista? Toki toistaiseksi rotumme on sellainen, että hedelmöittyminen tapahtuu siittiön kohdatessa munasolun, mutta onko matka siitä eteenpäin millään tavalla muuten rajattu kuin mitä olemme uskotelleet itsellemme? Mietit ehkä pinnallisia pointteja, että eikös yhteisölapsia sitten kiusattaisi? No onkos se sen lapsen rakastavien vanhemmuuksien vika? Eikö kaikkia kuulukkaan kunnioittaa ja ymmärtää, vai oletko sinä edes valmis ymmärtämään, antamaan ymmärrystä eteenpäin. Vai onko jossain raja jonka jälkee hörhöt on hörhöjä ja se siitä. ”Ei tarvii meitä tulla arvostelemaan”, saattavat puolustukset raikua. Menee ehkä vähän utopian puolelle mutta muutama sukupolvi avoimia silmiä ja rajatonta rakkautta niin elämme enkelien planeetalla. Kahvia. Kello on 5.23~

 

Ymmärrän et se parisuhde kahden ihmisen välillä on helpompi, kuten on varmaa ykssuuntainen seksuaalisuus, ehkä se on jonkinlaista itsesuojeluvaistoa, ärsykkeiden vähentämistä jotenki vaivatta. Mut mä oon ainakin kokenu kaikki elämässäni haastellisemmiks ja vaikeemmiks kokemani tiet, kahden vaiheilla ollessani, niin poikkeuksetta erittäin antoisiksi ja silmiä avaaviksi. On helppoa pysytellä mukavuusalueella ja hakeutua ihmisten seuraan joiden kanssa viihtyy, löytää mukava kumppani jonka kanssa takertua, lukkiutua lapsen kautta, vanheta hyvässä työpaikassa. Enkä näitäkään vaihtoehtoja halveksu tippaakaan, ihmettelen ylenpalttista kiintymystä mukaviin asioihin, tai no tässä kirjoittaessa tuli kyl se olo et en ihmettele yhtään. Ymmärrän sen ihan täysin. Mut se kehityksen määrä ja se hyvä minkä se ”epämukava” vaihtoehto aiheuttaa maailmassa, ja mitä se paljastaa siitä, mitä todellista se paljastaa pinnan alta, on mielestäni kaiken maailman mukavuuden hylkäämisen arvoista. Ehkä mä oon joo edelleen ääripääihminen, kun himottelen jo sitä kaljuks ajamista jahka heti tää tukka vähän kerkee locksittuu, et saa pikakelattua pari itselle läheistä minäkuvaa läpi ennen kuin murskaa kaiken ja alottaa täydellä varmuudella tyhjältä pöydältä. Monet saattaa ihmetellä et onko moisessa poukkoilussa mitään järkeä. Mut mä ainaki tiedän itseltäni salaa rakentuvani nojaamaan joihinkin ulkoisiin piirteisiin itsessäni/elämässäni. Tiedän, että näytän hyvältä pitkine hiuksineni, tai että viihdyn tietyissä vaatteissa. Haluan vaan viihtyä kaikennäköisenä ja kaikissa vaatteissa, asua maailma kotina, enkä osoitteessa hilmankatu xx B 24. Tahdon rakastaa keskikaljakuppilan ”perusjunttia” ja ymmärtää väkivaltaisen vihreitten kansanedustajan mielenmaisemaa, pystyä olemaan empaattinen pedofiilin kohdatessani ja uskomaan yhä murhaajaa. Enkä vain hymistelemään hyvää hippipiireissä, tai heiluttamaan lippua vallankumousmarssin tahtiin.

 

Tosiaan ekan parisuhteen jälkee tuli ihan vitullii identiteettikriisi, ku tuntu et en ymmärrä minkälainen mun oikein täytyis olla. Mut se oli oikeestaa se ongelma en osannu olla. Oma itteni, osasin olla kaikkia muita ja mukautua, mut en osannu olla olemassa irti siitä. Muistan aikaa nuorempana millon mulla ei ollu ajatuksenvirtaa, mut kadehdin ihmisiä ketkä coolisti ”kelaili” paljon asioita. Kopioin kelailun elämääni ja olen saanut poisoppia sitä huolella. Pitää olla varovainen mitä toivoo, it might come true. Kesti varmaa puol vuotta ainakin ennenku alko hellittää ajatusten osalta, ja ei menny enää öitä miettiessä. Yks sienitrippi sit loppujen lopuks teki viimesen, onnellisen pisaran eroon. Osasin puhua suuni puhtaaksi ja valita oman tieni. Tuolla tripillä kävin kuolemassa ojassa ja synnyin uudestaan käärmeenä suomaalle. Kuljin yksinäisen tien raskaasta keveäksi tunneissa. Mut ajoinpa itseni ääripäästä toiseen jälleen kerran, alkoivat feminiinisyysvoittoiset ajat, vaikka opin tietämään mitä tarkoittaakin ”kuunnella itseään”, ajauduin aika syvälle siihen suohon. Olin niin innoissani tuntemisesta, että maskuliinisuuteni jäi kesannolle. Jatkuvan hiisauksen ohella passiivisuuteni kasvoi siihen pisteeseen, ettei enää tehnyt mieli tehdä paljoakaan, ei sillä yhtä arvoikkaitahan oleminen ja tekinen ovat, mutta kun tasapaino on järkkynyt, ei toista ääripäätä ilman toista, ilman heiluriliikettä. Päästyäni jonkinasteisesta riippuvuudestani kannabikseen, poistui elämästäni myös riippuvuus ruokaan, ja passiivisuus hälveni. Lähimuistia mulla ei ilmeisesti oo juuri lainkaa joten siltä osin parannuksia ei ole tapahtunu. Tai mun muisti toimii jotenki sellai mutkikkaammin, et muistan niinku asioita outojen yhteyksien kautta ja assosioin eri tavalla kuin tavallisesti käsitetään. Itsevarmuus koheni, ja koska minäkuva on ollut viimeiset vuodet aika hajanainen sauhuttelun takia (ei välttämättä huono asia), se alkoi eheytyä. Seksuaalinen identiteetti vapautua määrittelyistä. Nyt kun en enää käytä kannabista minäkuvani silpomiseen, teen sen tietoisten prosessien kautta, menettämättä luovuuttani tai aloitekykyäni. Oikeastaa viimeisimmän kerran seksuaalista identiteettiäni järisyttävästi muokkasi eräs nainen, joka itsevarmuudellaan sai minut ujostumaan, sulkeutumaankin jopa. Mutta vapauttavin vaikutuksin, seksin harrastaminen ilman tunnesiteitä ei vain onnistunut, suojauduin kai sillä vieläkin suuremmalta tuskalta. Huomasin ihastuneeni kuin teinipoika, parin viikon yhdessäolon jälkeen sain särjettyä sydämeni siinä määrin, että jäin taas itseni murjomana miettimään omaa seksuaalisuuttani ja itsessäni virtaavia voimia. Tunnistamaan ne vihdoin selvin päin.

 

Mul on aika tasapainonen olo nyt. Sallin itseni olla vapaa. Seksissä on miehenkin osalta paljon kiinni kyvystä ottaa vastaan, ottaa vastaan naiseuden voima, tasapainoilla antamisen ja saamisen välillä, olematta liian malttamaton oman nautinnon suhteen. Ja se on niin paljon kiinni siitä et uskaltaa olla eläin. Uskalluksesta vaeltaa toisen keholla, ehdotuksista ylläpitää avointa suhtaumista. Kun ymmärtää omaa seksuaalisuuttaa ni on helppo ymmärtää toisen seksuaalisuutta. Kun antaa niin saa. Moninkertanen orgasmi miehellä on kyl mielenkiintonen ja palkitseva asia tutustua, odotan innolla. G-pisteorgasmin kanssa olen jonkinverran leikitellyt, aivan sinne asti kuitenkaan pääsemättä. Siemensyöksyn hallitseminen on kiva/monitulkintainen asia opetella, hengittäminen pitää sut tasapainos, niinku yleensäkin, se tyhjentää mieltä. Jos ”epäonnistuu” ni tuntuu hyvältä ja näkee asiat heti tilanteen ulkopuolelta. Hmm nii tähänhän vois viel kirjottaa jonku seksualistisen käyttöohjeen ittestää tuleville kumppaneille.

 

Kiihotun aika turvallises ilmapiiris ainaki nyt toistaseks, vuonna 2011 loppukesäsel rohkeudel. Se hyväksymisen tunne on tärkeä, ja se et näyttää ja tuntuu kiihottavalta toisen mielestä. Haluun nähdä kenen kanssa aion rakastella, et pimeessä kopeloimal ujosti mun keho ei innostu. On kiva viettää pari iltaa nukkuen vierekkäin, että tottuu toisen läheisyytee ja kosketuksee. Sit haluun näyttää itseni kokonaan alasti tavallaa tulla nähdyks kokonaan. Asettautua alttiiks katseelle ja sisäisesti tuntea kestäväni se. Sit vasta tavallaa voin alkaa kiihottumaan yhdyntään asti. Oon täysin varma siitä, että seksuaalinen kokemus on yhtä täydellisen tyydyttävä molempien sukupuolien kanssa, en vaan ainakaan toistaseks tiiä miesten kanssa touhuamisesta mitää, muuta ku mitä voisin itselleni kuvitella tehtävän, kokemusta ei ole. Biomiesten ja bionaisten kanssa seksi on vain erilaista, yksilölle ominainen maskuliinisen ja feminiinisen energian tasapaino on kaikilla erilainen, joten yhteinen sävel on yhtä arvaamaton aina. Pidän tutustumisen jälkee myös siitä et mua lähestytään välillä myös yllättäen, suoraa käsi munille vaikka tai sit sellasta painostavaa suutelua. Suihinanto/nuoleminen on mukavaa, toivottavasti pidät siitä. En oo oppinu mihinkää tietynlaisee fetissii, enkä erikoistunu muutenkaa radikaalisti mihinkää genree.

 

Nyt lyö kyl pää aika vitun tyhjää. Kello on 6.07~ kirjoittaessani tätä, ja tuntuu et nyt on ansainnu yöunet. Toivottavasti täst on jollekki apua, mä oon ainaki tavallaa helpottunu, yllättävää kyl, tää ei ollu niin kynnys ku luuli. Oikeestaa ihanku ei ois mitää tehnykkää, asioista puhumisesta oli vaa tehny suuremman jutun päässää ku mitä se oikeesti oli. Nuolkaa paljon kengänpohjia, puristelkaa paljon märkiä pesusieniä, runkatkaa omiin kenkiinne, koittakaa oksentamista huvin vuoks. Tai ulostakaa käteenne ja kattokaa sitä. It might rock your boat. If so, let it. Mut älä jumaha siihen.

 

Viel jotai vikoja muokkauksia tein, kello on seitsemän. Hyvää huomenta Suomi!

http://alastonsuomi.com/Samieux/images