torstai, 25. elokuu 2011

Vapautuksia

Kello on 2:10, en saanut unta koska rupesin kelaamaan sopivasti. Ihmisillä on taatusti vitusti salaisuuksia, asioita jotka on painettu niin villasella et niistä ei puhuta ees itelle. Eikä niillä muka oo väliä mutta takuulla ego käyttää niitä kiristääkseen meiltä itseltämme tunteiden avulla reaktioita. Ne on pelon ja vihan ja arvostelun alkulähteitä, synkkiä pisteitä meidän kartoissa minkä avulla symbolisesti Saatana suunnistaa. Keitin vitusti kahvia koska nyt lahdataa ego etäperformanssin keinoin. Aion kertoa ihan kaiken, ajaa itteni ylikierroksille kunnes kone hirttää kiinni ja nukahdan näppäimistölle tai sitten saavutan tyhjyyden. Lääketiede kuvais salettii performanssia (jonka ytimenä allekirjoittaisin ajatuksen ”on mentävä niin pitkälle ettei voi enää perääntyä”) jonkinasteisen psykoosina, ja sitähän se on. Normaalina pidettävän järjen asettamat rajat ovat liian kapeat ainakin jumalan/energian/rakkauden läpäisevälle valolle. Nyt poltetaan se sapluuna. Aion näyttää teille mitä on pelko ja inhimillisyys, tehdä itsestäni puhtaan. Ja tietty tarjota vitun hyvää sosiaalipornoa. Mikä olis parempi paikka ”nolata” itsensä kuin ihmisten edessä, mikä olis parempi paikka paljastaa itsestään KAIKKI kuin facebook. Naamakirja, haluan pyyhkiä kaikki ihmisten rakentamat tuulentuvat ainaki mun päältä pois. Ei enää arvailua, tässä mä olen:

 

Hmm voi käyä jotenki sellai periodisesti mun elämää läpi, ekat muistot on varmaa, hei nyt sitä kahvia etten ala perääntymää. Paljon soijamaitoa ni maha kestää, vittu lol mä syön vegaanisesti tällä hetkellä. Lusikka. Aikasimmat muistot on jostai Tommolankadulta, sormet jää parvekkeen välii ja alan huutoitkeä, sit muistan paskoneeni jonku saunan lampun heittämällä vettä siihen. Sit muistan ku maalattii, omakotitaloo muutettuamme Taavilankadulle. Se oli ruskea ja sit kai siihen päälle maalattii jotai punaisen omakotitalon ja perunamaan unelmaa. Koko perheen voimin. Ei se mun unelma ainakaa ollu, eikä oo vieläkää. Hauskaa, muistan kokoajan lisää asioita et ei saatana näitä en ainakaa kerro, ja melkein jo ego vakuutti mut siitä et ei niitä kannata kertoo mikäli meinaat viel ihmisiä joskus kohdata mut nyt vittu on se hetki tuhota koko syöpä mun sisältä!

 

Mmm, sit varmaa naapurista löyty melkee samanikänen leikkikaveri, jonka kanssa ravattii naapurin aitojen yli, toinen naapuri tykkäs ja toinen oli semmonen vanha jäärä joka huuti ja takavarikoi palloja jos ne lenti sen puolelle. Olin aika sekasin kaikist videopeleist, tai siis innoissani ja oon tällee jälkeepäin sen kaverin analysoimana ollu ”arvaamaton”. Muistan et naapuril oli ekoja tietokoneita mitä missää nähny, olin varmaa aika kateellinen ja diggailin/kiristin jopa et pääsis pelaamaa sillä. Kovia levyjä tais olla joku Alexia ja Prodigy. Sit aina oli muuten sillon tapana kysellä kaverin porukoilla/kotonaki et ”ei oo mitää tekemistä”, ja vastaukset oli monasti aika vanhoillisia et ”piirtäkää/menkää pelaa jotai”. Hei mut nyt menee kovaa eteepäin, pakitan vähän. Muistan et käytii liian kaukana sallitusta pihapiiristä, ja sain muistaakseni kuulla siitä kotona vaik mitää ei tietenkää käyny.

 

Mutsi dokas mut se oli silti maailman paras äiti. Vitutus sen juomisee tarttu ehkä iskältä ku opin näkemää et mikä äitissä muuttu ku se joi. Siit tuli yksinkertanen ja itteää toistava, sen naamassa oli vituttavia nykimisiä jotka herätti inhotusta. Iskä ajo mua välikätee valitsemaa mutsin ja sen väliltä, mieleenpainuvia lauseita on muunmoassa käskemiset katuojaan, minne hän kuuluu. Sit kaikkii hauskoja ilmaisuja mitä muistan serkun kanssa naureskelleeni, mutsin kännitiloille, kuten ”kännissä ku poronen”, ”ihan titityy”, arvostelevia katseita heti töistä tullessa et mikäs on kunto tänään? En yhtää ihmettele et ei ainakaa kiinnosta lopettaa juomista jos aviomies tekee 16 tuntii töitä vuorokaudesta ja loput vittuilua ja kuorsausta. ”Teen tän teidän takia”, jaloa... Silti ite juo päivittäin mutta ”kohtuudella”, mitä helvettiä se sellanen juominen muutenkaa on. Se on ku laskis päivästä toisee 2+2, ja jahas se on tänään 4, huomenna neljä, sit taas neljä, ens viikolla neljä. Eiks päihteiden oo tarkotus olla tääl opettamas meille jotai. Kai siinä jossai opetukses viihtyy mielellää ku sen osaa jo laskea niin sujuvasti.

 

Mut tää on asia minkä kans mä oon joutunu taistelee, joten en usko et monien muittenkaa elämät on selviyty käymättä läpi isäsuhde/äitisuhde/minäsuhdemankelia. Mun suhde faijaani ja varmaa samalla omaa orastavaa miehisyyteeni on ollu aina vähän hämmentyny, ehkä sitä on jotenki oppinu väheksymää sitä maskuliinisuutta jos on nähny et se on aika perseilyä. Mut sit kuitenki on mulla ollu sudenkuoppanikin sen kanssa. Ensimmäinen seurustelusuhde meni aikalail tutustues sit taas omaa naiseuteen, mut syvän ja ehdottoman, opitun ristiriitaisen miesstereotypian kautta. Samaa aikaa ties mitä on se tunteiden voima mut joistai asioista luopuminen/joistai asenteista perääntyminen olis ollu ittesä munattomaks leikkaamista. Tunteet ja maskuliinisuus on jotenki yllättävän konstikas asia saada toimimaa ristiriidattomasti rinnakkain. Miehisee voimaan oon huomannu liittyvän sellasta periksantamattomuutta ja kivenä virrassa olemista, rohkeutta häpäistyä ja ”ei tässä mitää käy-henkeä”. Yrityksiä ja yrityksiä ja määrätietoista suoritusta. Epäonnistumisen kestämistä ja epätoivoon vaipumattomuutta. Mutta tunteilleen arvostusta/aikaa suomaton mies on kylmä ja jyrkkä, tekojensa seurauksia huomioimaton mörkö joka vaeltaa runnoen ja ähkien läpi keskusteluiden. Ensimmäinen suhde meni harjoitellessa. Tunteet purskahteli välillä itkuna kaiken sen sisälle vuosien aikana omaksuttujen miesroolien ja stereotypioiden kovan kuoren raoista. Feminiinisyys kuohui pinnan alla, pato oli murtumassa ja kipu matkalla.

 

Hei ehdottomasti haluun jakaa ”ekan kertani”. Mulla ei seissy! Rakastava seurustelukumppani autto asiaa ja ymmärti omasta kokemuksestaa et näin käy välillä. Mulle oli seksistä rakentunu jotenki elämää suurempi kuvio päähäni, vaikken siitä mitää tiennykkää ni oletin silti paljon siltä. Ja odotinkin. Siihen liitty paljon asioita, kai myös jotai miehisyyden vahvistamista. Seksi poistaa kyllä pelkoja ja turhia ajatuksia. Mut nii, eipä siin mitää ehkä ihan hyvä vaan, että yö päätyi nukkumiseen hyvän keskustelun jälkee. Aamuerektion kautta päädyttii sit harrastamaa seksiä ja se oli kyl ihan mahtavaa. Siitä tuli heti semmonen varma olo. Ehkä sillon tuli ajateltua et no olen mä kyl sit varmasti hetero ku nautin tästä näin paljon. Se tuntu jotenki tärkeeltä ajatella et on nimenomaa just jotai sellasta seksuaalisesti ja ihmisenä muutenki ku mitä oli kuvitellu. Tai ainaki ettei tuu semmoseks mitä on pelänny tai mitä on kuullu ihmisten halveksuvan ja arvostelevan. Kai joku semmonen läski ja itsekäs homo oli semmonen karrikatyyri miksikä ei tulla. Vois käydä kusella ja ottaa kahvia lisää.

 

Oon muuten joskus kiihottunu kusemisesta. Tekis mieli paeta nauruun ja hymiöihin mut se olis liian helppoa. Oon kussu housuuni ihan vaan huvin vuoks, ja katsellut ku se tapahtuu. Valkoset bokserit oli viel päällä jotka muuttuu siitä läpinäkyviks, tein tän kyl siis suihkus et ei mitää sen kummempaa sotkemisfetissiä oo koskaa ollu. Mut toi on vähän sellai kakspiippunen juttu, yleensäkki toi ajatus kiihotti vaan jos oli tosi kauan runkkaamatta ja anto mielen vaeltaa fantasioissa oikee kunnolla, sit siihen liitty nimenomaa vähän jännitystä et ”onks tää nyt vähän sickiä” mut downerina se et entäs sit ku laukee ja pitää siivota sotkut. Oon myös juonut omaa kustani sekä eroottisessa että epäeroottisessa mielentilassa, se on ollu aika pahanmakusta vaan, enemmänki oon kiihottunu siitä et sen näkee tapahtuvan. Se on vähän niinku banaanin työntäminen perseeseen, hyvä ajatus mut ihan vitun nihkeetä eikä yhtää tyydyttävää.

 

Hei täähän on aika kivaa. Jos joku on jo täällä asti ni hyvä, toivon et säki uskallat kertoa tästä inspiroituneena jotai itsestäs. Moni voi kysyä et miks paljastaa kaikki, eiks jotai nyt pitäis jättää yleisen häveliäisyyden nimissä vain omaan tietoon? Se on mun mielestä ihan näkökulmakysymys, mun mielestä se sana&muistovarasto salaisuuksia täynnä on osa sitä egon verhoilua joka perustelee tän maailman kulutushyödykkeet ja loppumattomat syklit. Et se ”minä” on jotai mitä pitäis varjella ja suojella ja ylläpitää. Ego ei oo henkilökohtanen ongelma. Tai ehkä se on, se riippuu täysin näkökulmasta, selitän; Me ei uskalleta myöntää jotain itsellemme, itsestämme, me ei haluta tietää kaikkea itsestämme, me ei haluta hyväksyä kaikkea itsestämme. Me pelätää jotai eikä me uskalleta luopua siitä, me ei uskalleta ymmärtää. Minä, haluan, pysähtyä. Minä haluan olla turvassa. Minä aistin, että sinäkin käsität itsesi ”minänä” enkä ymmärrä että puhut meistä. Enkä minä tiedä että aina kun puhun minusta, puhun meistä. Minun ongelmani ovat maailman ongelmia, minun pelkoni ovat maailman pelkoa. Meillä on ongelmia jotka johtuu siitä et nekin halutaan omistaa, vetää rajat siihen missä oma karsina menee.

 

Mä oon kyllästyny pelkäämää ketään tai mitään, ja mä sanon tän ilman mitää hipinkirvestä tai anarkistin kahletta. Mä oon kyllästyny olemaa minä, tai määrittämään itseäni enää edes siksi. Sitä vaaditaa ja vaaditaa kokoajan et ”no mikäs susta tulee?, no missäs sä asut?, no mitäs sä meinaat tehä? No mistäs musasta sä tykkäät, mihin kategoriaa voin sut laittaa? ootko lukenu buddhalaisuudesta, ai säkin oon krishnamurtin kiltaa, ai sä oot taas noita henkises kriisis olijoita, oot omassa ansassas, oot kuitenkin ego kuka puhuu ja määrittää itteää rajattomaks” Olenko? Olenko mä mitään yhtään missään ennenkuin mä haluan. Mä en halua. Olla enää, Kukaan. Mikään erityinen.

 

Mul oli aika semmonen mun mielestä tavallinen ja muiden ajatusmaailmoja seuraava lapsuus, mitä nyt itsekkyydellä höystin siitä haluamaani, se toimi sillon jotenkin. Olin ihan pienenä lapsena kova menemään ja puhumaa ja nauramaan. Kirkkaanpunanen tukka ja hei! Mähän muuten olin kova naistenmies olevinaa sillon lapsena, iskin aina kaikkii tarhan/päiväkodin ja iltapäiväkerhon tyttöjä. Se oli jotai iskält opittua charmia jota sovelsin vähän sopimattomasti. Pussailin muutamien tyttöjen kanssa sängyssä ja komeroissa. Opin paljon kavereilta et mitä arvostetaa ja mikä on tuomittavaa, tai mistä ne ärsyyntyy. Olin aika paljon semmonen trial and error-ihminen. Tai siis et opin virheistä, oisin halunnu tehdä niitä enemmänkin lapsena, mut olin aika lyhyes nuorassa isän puolelta kurin suhteen. Tai et tiettyjä juttuja ei saanu tehdä, kuten mennä kavereille yökylää eikä kasvattaa pitkää tukkaa eikä jäädä kotii yksin. Mut mitä vittuu ei kannata kuvitella et mä syyttäisin tai osottaisin sormella yhtää ketää. Mä olen erittäin tyytyväinen et kaikki mitä on tapahtunu on tapahtunu. Mul on ollu laidasta laitaa kokemuksia niin kuin on ollu jokaisella teistä, ne on kaikki samanarvoisia. Ja se ajatus et vanhempien tai ympäristön pitäis olla jotenkin esimerkillisen opettavainen tuottaakseen ”hyviä yksilöitä” on vitun vääristynyt. Esimerkkejä ne on huonotkin esimerkit, opetuksia ne on hiljaisuudetkin. On vaan pystyttävä näkemään omassa elämässään kaikki vapauden värit. Ollaa kaikki siunaantuneita kaikella mitä voidaa ikinä toivoa. Voidaa maata aarteen päällä vaikka koko elämämme ja haaveilla aarteista. Tai.

 

Hmm mitähän merkittävää, mulla on aina ollu laaja spektri ystäviä mun elämän aikana. On ollu vanhempia, nuorempia, isompia, pienempiä, vahvempia, heikompia, kiusattuja, kiusaajia. Oon tullu toimee aikuisten kanssa jo pienenä ku ne on jotenki nii ennalta-arvattavia ja johdateltavissa. Ainaki suurten ikäluokkien aikuiset, ne on reaktioiden lypsylehmiä monet. Oon päässy testailemaa erilaisia tapoja olla erilaisten ihmisten kanssa. Oon aina joutunu tavallaa omaksumaa eri rooleja selviytyäkseni ja viihtyäkseni tilanteissa. Oon eläny kovanaaman roolia ja nauttinut kunnioitusta ja kyennyt halveksumaan muita, oon ollu kiusattu ja heikkoitsetuntoinen ja tiedän mitä on olla varpaillaan. Jne. Mut ne roolit mitä oon ottanu on aina jossain määrin jääny hallitsemaan mua. Sit oon AINA joutunut poisoppimaan ne voidakseni hengittää. Sit oon aina innostunu jostai toisesta ihmisestä joka loistaa jotain sellaista piirrettä mitä mä en itsessäni havaitse, ja ryhtynyt jahtaamaan tuota piirrettä kopioimalla ja apinoimalla tekemisen ja olemisen malleja tuolta ihmiseltä. Aina törmätäkseni samaan seinään: En ole vieläkään täydellinen. Aina löytyy jotain tavoittelemisen arvoista, aina jotain mitä itseltä puuttuu, aina palanen pelkoa löytyy haudattuna sisältä. Olen aina haksahtanut tavoittelemaan jotain hetkellistä rauhaa egosta. Egolla on aina vastaus kulman takana, tuolla jossain se totuus kummittelee, huomenna on uusi päivä. Ei koskaan tässä, et koskaan sinä siinä, ei, sinussa on jotain vikaa, olet vajaa. Miksi? Koska uskot niin. Pelkäät, katsetta joka läpäisee kaiken, pelkäät jumalaa. Jo pelkkä sana herättää sinussa vastustusta. Käsite joka paljastaa kaiken saa sinut vapisemaan, tuuli joka on valmis ravistelemaan perustuksiasi, puhaltamaan viikunanlehden pois hävyltäsi, saa sinut kauhistumaan. Mitä on uskalluksen tuolla puolen, pelon tuolla puolen? Kuolema on raja joka voidaan kohdata jo fyysisen kehomme vielä hengittäessä, sykkiessä, pumpatessa.

 

Kello on 3.54, kusettaa epäeroottisesti, kahvi maistuu hyvälle, keho käy ylikierroksilla. .55 .56 kuselta. Pieru haisee. .57 ja muistan jutun mikä nous mun muistista esille joskus vuosia sitten välähdyksenomaisesti. Et oon tosiaa joskus runkannu yhen kaverin kanssa samaa aikaa, jo niinku sillon ennen ku edes varsinaisesti ”tuli” yhtää mitään. Muistelin niitä muutamia eroottisia tilanteita sen kans vähän sellai arvelluttavina. Olin kyl aika nuori enkä tienny oikee mitää seksuaalisuuden voimasta viel omassa kehossani, et siinä mieles olin aika hyväkskäytettävissä, joku voi sanoa et ainaki johdateltu tilanteisiin joissa tunsin oloni epämukavaksi, mut kun se oli kaveri niin se ei ollu nii paha. Joskus vilkastii sit toistemme kyrpiä ja se sano mun olevan pieni. No ei kai? Ja ainii muistan joskus koululuokan kans uimahallis käydessä yhen sanoneen et onks sun pippeli leikattu pois vai miks se on noin pieni. Aah tää on supervapauttavaa kirjottaa näitä asioita julkisiks. Nää ei tosiaankaa oo henkilökohtasia aiheita, johan näissä on nii monta ihmistä välillisesti mukana et maailma on yhteistä traumaa. Nyt tuntuu ku olis jo astunut nii monen pelon luut paskaks ihan vaan tätä openofficee kirjoittaessa. Se enterin painaminen, lopullinen julkaisu, tulee olemaa hikoiluttava ja paras trippi koskaan. Noniin jokamiehen penistraumoihin takas. Kai ne jostai tommosista pikkujutuista lähtee ne asiat jotka sit kerää vyöryvinä lumipalloina lisämatskua matkaansa. Tulee häpeällinen olo kun ei lapsena tienny mitä tarkoittaa jos ”mopo ei keuli” (ei seiso), tai miten vastata kysymykseen ”onks sulla nakki vai makkara?”. Näistä tekee jotai omia fiksuja pikku päätelmiää ja vahvistaa oman seksuaalisen itsevarmuuden heikkenemistä. Nykyää on kyl harvinaisen sinut oman kehonsa kanssa, kaikki tuntuu oikeen kokoselta ja rakastettavalta. Asiat johtavat toisiinsa yllättävän kieroja teitä pitkin. Kaikki vaikuttaa kaikkeen mut mikä vittu vaikuttaa mihinkin? Sitä ei ilman jatkuvaa, tietoista elämistä pysty käsittämään. Jos joku miettii viel et miks joku meditoi ja miks joku antautuu pyhälle hengelle/kahlitsemattomalle tietoisuudelle/pyytettömän rakkauden tielle niin siksi. Että voisi vapautua karman ikeestä, ymmärtää tekojensa seuraukset, perhosvaikutuksen absurdi voima. Tuntea itsensä. Nähdä maailma vereslihalla, jumalallisen valon grillauksessa. Aistia ilman ajatuksia. Ajatuksilla on arvaamattomia seurauksia. Lisää kahvia.

 

Muistan lukeneeni täs pari päivää sit hesarista et performanssien näkee monesti kääntyvän käsittelemään taiteilijaa itseään. Mut mä en tiiä onks tää nyt sitä, ku koitan puhua tavallaa minän läpi, laulaa jäähyväiset aseille, joilla rauhaa turvataan, jäähyväiset aseille joilla maailma tuhotaan. Koitan puhua musta sellai et tunnet et puhun susta. Et sä näkisit itses eheänä mun kautta. Näkisit sen täydellisyyden mistä kaikki saa alkunsa. Ei oo virheitä, ei oo pelkoa, ei oo uhkaa. Ai vittu et sattuu mahaa tää kahvin määrä. Tuntuu et mun pitää symbolisesti juoda itselleni paha olo täs Shivan tanssin lomassa. Nii mut takas seksuaalisuutee, se on kyl jännä voima. Kundalinijooga on antanu mulle keinoja lähestyä sitä mikä on tähän asti tuntunu haparoivalta arvailulta ja aina täysin uudelta pohjalta kokeilemiseen lähtemiseltä. Sitä tavallaa hahmottaa erinäisten henkisten työkalujen kautta omaa olemistaa syvemmin. Tai no se itse meditaatiohan on helppo saavuttaa innostumalla ja uppoutumalla vaa johonki, mut se taika onki siinä et miten sen tilan saa pysymään. Kaikki henkiset työkalut ja elintavat on ihan perseestä, allekirjoitan, mut toistaseks täs ollaa aika matkalla viel ja virvatulien/seireenien viettelyksiltä suojaamaan ja niitä torjumaan on kaikennäkösiä apukeinoja. Esim. Jotku päihteiden himot (ruoka-aineet, luontaiset ja synteettiset huumeet), panetus, elintavat, moraali, ehdollistumat, kulttuuri, perinteet, ihmissuhteet, materia. Ne ovat kaikki epäolennaisia houkutuksia joista on helppo tykätä, joihin on helppo lähteä mukaan, joissa on helppo tuntea olonsa turvalliseksi, edes hetken. Mutta panetusta voi oppia ymmärtämään ja kanavoimaan. Ei oo vaa pakko runkkaa kunnes laukee. Tai voi kuunnella tuntemuksia jotka herää itsessä tupakanhimon herätessä sopivassa tilanteessa. Havannoida, tehdä tyhjäksi taipumuksia. Antautua himolle vaatii todellista uskallusta, siitä pois pääseminen on helppoa. Tai no, jos diggailee suonensisäisistä ja ei oo massii eikä säätöjä. Sillon voi vähän olla vaikeempaa. Mut you get the idea.

 

Muistan joskus yläasteel jengin ottaneen ihan väärin mun tunnustuksen siitä et mun koneella on ollu video hevosesta panemassa naista. Ne sano et on okei et on pornoo mis on lehmiä. Ei muu- vaa horoi. Mut hevosii ei saa olla. Kyl se mun mielest oli ihan mielenkiintonen video, kyl se vähän kiihottiki, ei se nyt ees oo saatana niin kaukana jostai interracial, asian petite chick-black dude with 8” cock-seksikohtauksista. Siin on vaa joku ihmisten luoma rajanveto et tosta ei ainakaa saa kiihottua, koska se on nii väärin eläimiä kohtaan. Eläinpornos käytetyt eläimet todennäkösesti saa ainaki primitiivisel tasol tyydytystäkin siitä, ainaki ne laukee ja niihän ne laukeis oman lajin sisäises seksissäkin. Ne mounttaa kasan kiimasta lihaa jossa on reikä. Toinen osapuoli vaa opitun fetissinsä kautta nauttii siitä vähän enemmän ku normaalisti. Mut joku eläimen perseeseen paneminen, esim kananpanemisvideo, ja kun joku vitun särki pistetää ottamaa suihin ni siit en enää tiiä sit. Se on melko itsekästä ja alentuu samalle tasolle ku lapsipornon tekijät. En usko et joku kuvauksii alistettu yheksänvuotias hirveesti ymmärtää tapahtuvasta, ja kuten voitte lukea, asiat voi johtaa yllättäviin seurauksiin, ihmiset voi tehdä yllättäviä johtopäätöksiä, ruveta luulemaa itsestää kaikennäkösiä negatiivisia asioita ja käyttämää mielen defenssejä vääristääksee kokemiaa asioita yhä enemmän ja enemmän. Painaaksee asioita yhä syvemmälle ja syvemmälle vaikkei ne mihinkää ikinä karkaa. Energia ei ikinä häviä, se muuttaa muotoaan, ja jos me ei tarkkailla miten se muuntuu, ei me tunnisteta sitä enää ku seuraavan kerran tulee vastaan. Seksuaalinen kuin myös muunlainen väärinymmärretyksi tulemisen tunne voi johtaa lumipalloefektinä kyvyttömyyteen/huonoon itsetuntoon/rakkaudettomuuden kokemuksiin ja pelkotiloihin. Ei välttämättä enää edes tiedä miksi on huono olo. On salannut itseltään niin paljon. On salannut muilta niin paljon. Ajatukset tulehtuvat ja sairauksilla on psyykkinen alkupisteensä. Annetaan periksi ajatukselle, että on olemassa bakteereja joten luodaan kuvitteellinen alusta niille kasvaa ja lisääntyä, temmeltää. Stressataan tajuamatta, että keho ei erota fyysistä kipua ja häpeää, ei muisteta hengittää, luodaan kireyttä, umpieritetään hormoneja ja vasta-aineita. Taistellaan, tulee syöpä, menetetään toivo, hävitään.

 

Oon mäki muuten kattonu/ladannu lapsipornoa, vaik olin ite sillon joku 15-17 vuotta. Et tein sitä rehellisesti sanottuna jotenki vertailumielessä, kohottaakseni omaa itsetuntoa. Oon myös fantasioinu joskus mun penistä ihannoivista nuorukaisista. Teinihormonien ylivirittämällä seksuaalisuudella teki helposti kaikkea vähänki kiihottavaa, oon runkannu joskus tuttujen saunassa sellai et oon melkee jääny siit kiinni, julkisis vessoissa, julkisis kulkuneuvois, ja ei saatana joskus sukulaisten kyydissä autossakin. Uskomatonta! Seksuaalisuus on ehkä salailluin asia kyl mitä monilla on. Pelottavaa, varmasti muillakin on omat rajansa uskalluksensa suhteen. Asioita joista ei puhuta. Mä oon lauennu omaan suuhuni, sekin on niitä juttuja mitkä ei enää sen hekuman purkauduttua tunnu mitenkään miellyttävältä. Se vois olla ihan toinen juttu et joku laukeis omaa suuhun kun vielä olis itekki kiimanen. Tää on kans varmaa joku sellai fantasia mistä miehet ei tuu ikinä puhumaa saati sit toteuttamaan. Tai naisilla toisen naisen nuoleminen. Tai rimming, eli anuksen nuoleminen. Anaaliseksi alkaa olla aika populäärikulttuuria nykyää, siitä monet jo puhuu. Eikä kaikkea tarviikkaa toteuttaa, mut asioita pitäis sallia itselleen. Miks elää oman mielensä sisällä vankilassa.

 

Nyt joku voi miettiä et hetkinen, tuleeks Sami täs pitkäs avautumises ulos kaapista tai jotai? Mä sanoisin oikeestaa et tuun ulos kaikista kaapeista mitä on ikinä suljettu. Ruuvaan niistä saranat ja irrotan ovet, vietän loppuelämäni avoimien ovien päivää. Uskon, että kaikki ihmiset ovat panseksuaaleja. Jotkut sallivat itselleen enemmän, jotkut vähemmän. Uskon heteroseksuaalisuuden olevan osa primitiivistä ehdollistumaamme lisääntymiseen, ja ylipäänsä sukupuolisuudenkin olevan vaan joku tiukka jako mikä on totuttu tekemään ihmisten välille. Okei tuol jalkovälis joko roikkuu jotai lisääntymisletkuja tai sit ollaa biologisesti kantajia. Mut entäs se henkinen sukupuolisuus, ei keltää biologiselta kantajalta kysytä et haluatko sä valita kantajan roolin, ja ottaa vastaan siemeniä. Eikä letkunkantajilta kysytä haluatko sä ylipäänsä sitä siementäs jakaa? Tämä menee tonne ja sit kukkia ja mehiläisiä tapahtuu. Mut jos onkin ihan eri käsitys tästä kaikesta suvunjatkuvuuden rakenteesta. Miksi esimerkiksi vain kaksi ihmistä, tuputtaen omia elämänkatsomuksiaan kasvattavat itselleen lapsen? Miksi parisuhde, nimenomaan kahden vastakkaista biologista sukupuolta olevan ihmisen katsotaan tämän ihmiskunnan perusyksiköksi. Ajattelumme, roolimme, maailmamme perustuu mm. tällaisiin järkkymättömiin ”faktoihin”. Nämä asiat ovat niin koodattuja meihin, että emme voi muuta kuin kohdata järkkymätöntä keskisormea poiketessamme näistä meille niin keskeisistä turva-arvoista. Eikö voisi olla yhteisölapsia? Suo sille ajatus, ennen kuin suorilta käsin tuomitset sen. Eikö lapsi voisi saada tasaisemman ja avartavamman kokemuksen ympäröivästä maailmasta useammalta seksuaalisesti ja rakenteellisesti avoimelta aikuiselta kuin kahden ihmisen poukkoilevista stereotypisistä ohjenuorista? Toki toistaiseksi rotumme on sellainen, että hedelmöittyminen tapahtuu siittiön kohdatessa munasolun, mutta onko matka siitä eteenpäin millään tavalla muuten rajattu kuin mitä olemme uskotelleet itsellemme? Mietit ehkä pinnallisia pointteja, että eikös yhteisölapsia sitten kiusattaisi? No onkos se sen lapsen rakastavien vanhemmuuksien vika? Eikö kaikkia kuulukkaan kunnioittaa ja ymmärtää, vai oletko sinä edes valmis ymmärtämään, antamaan ymmärrystä eteenpäin. Vai onko jossain raja jonka jälkee hörhöt on hörhöjä ja se siitä. ”Ei tarvii meitä tulla arvostelemaan”, saattavat puolustukset raikua. Menee ehkä vähän utopian puolelle mutta muutama sukupolvi avoimia silmiä ja rajatonta rakkautta niin elämme enkelien planeetalla. Kahvia. Kello on 5.23~

 

Ymmärrän et se parisuhde kahden ihmisen välillä on helpompi, kuten on varmaa ykssuuntainen seksuaalisuus, ehkä se on jonkinlaista itsesuojeluvaistoa, ärsykkeiden vähentämistä jotenki vaivatta. Mut mä oon ainakin kokenu kaikki elämässäni haastellisemmiks ja vaikeemmiks kokemani tiet, kahden vaiheilla ollessani, niin poikkeuksetta erittäin antoisiksi ja silmiä avaaviksi. On helppoa pysytellä mukavuusalueella ja hakeutua ihmisten seuraan joiden kanssa viihtyy, löytää mukava kumppani jonka kanssa takertua, lukkiutua lapsen kautta, vanheta hyvässä työpaikassa. Enkä näitäkään vaihtoehtoja halveksu tippaakaan, ihmettelen ylenpalttista kiintymystä mukaviin asioihin, tai no tässä kirjoittaessa tuli kyl se olo et en ihmettele yhtään. Ymmärrän sen ihan täysin. Mut se kehityksen määrä ja se hyvä minkä se ”epämukava” vaihtoehto aiheuttaa maailmassa, ja mitä se paljastaa siitä, mitä todellista se paljastaa pinnan alta, on mielestäni kaiken maailman mukavuuden hylkäämisen arvoista. Ehkä mä oon joo edelleen ääripääihminen, kun himottelen jo sitä kaljuks ajamista jahka heti tää tukka vähän kerkee locksittuu, et saa pikakelattua pari itselle läheistä minäkuvaa läpi ennen kuin murskaa kaiken ja alottaa täydellä varmuudella tyhjältä pöydältä. Monet saattaa ihmetellä et onko moisessa poukkoilussa mitään järkeä. Mut mä ainaki tiedän itseltäni salaa rakentuvani nojaamaan joihinkin ulkoisiin piirteisiin itsessäni/elämässäni. Tiedän, että näytän hyvältä pitkine hiuksineni, tai että viihdyn tietyissä vaatteissa. Haluan vaan viihtyä kaikennäköisenä ja kaikissa vaatteissa, asua maailma kotina, enkä osoitteessa hilmankatu xx B 24. Tahdon rakastaa keskikaljakuppilan ”perusjunttia” ja ymmärtää väkivaltaisen vihreitten kansanedustajan mielenmaisemaa, pystyä olemaan empaattinen pedofiilin kohdatessani ja uskomaan yhä murhaajaa. Enkä vain hymistelemään hyvää hippipiireissä, tai heiluttamaan lippua vallankumousmarssin tahtiin.

 

Tosiaan ekan parisuhteen jälkee tuli ihan vitullii identiteettikriisi, ku tuntu et en ymmärrä minkälainen mun oikein täytyis olla. Mut se oli oikeestaa se ongelma en osannu olla. Oma itteni, osasin olla kaikkia muita ja mukautua, mut en osannu olla olemassa irti siitä. Muistan aikaa nuorempana millon mulla ei ollu ajatuksenvirtaa, mut kadehdin ihmisiä ketkä coolisti ”kelaili” paljon asioita. Kopioin kelailun elämääni ja olen saanut poisoppia sitä huolella. Pitää olla varovainen mitä toivoo, it might come true. Kesti varmaa puol vuotta ainakin ennenku alko hellittää ajatusten osalta, ja ei menny enää öitä miettiessä. Yks sienitrippi sit loppujen lopuks teki viimesen, onnellisen pisaran eroon. Osasin puhua suuni puhtaaksi ja valita oman tieni. Tuolla tripillä kävin kuolemassa ojassa ja synnyin uudestaan käärmeenä suomaalle. Kuljin yksinäisen tien raskaasta keveäksi tunneissa. Mut ajoinpa itseni ääripäästä toiseen jälleen kerran, alkoivat feminiinisyysvoittoiset ajat, vaikka opin tietämään mitä tarkoittaakin ”kuunnella itseään”, ajauduin aika syvälle siihen suohon. Olin niin innoissani tuntemisesta, että maskuliinisuuteni jäi kesannolle. Jatkuvan hiisauksen ohella passiivisuuteni kasvoi siihen pisteeseen, ettei enää tehnyt mieli tehdä paljoakaan, ei sillä yhtä arvoikkaitahan oleminen ja tekinen ovat, mutta kun tasapaino on järkkynyt, ei toista ääripäätä ilman toista, ilman heiluriliikettä. Päästyäni jonkinasteisesta riippuvuudestani kannabikseen, poistui elämästäni myös riippuvuus ruokaan, ja passiivisuus hälveni. Lähimuistia mulla ei ilmeisesti oo juuri lainkaa joten siltä osin parannuksia ei ole tapahtunu. Tai mun muisti toimii jotenki sellai mutkikkaammin, et muistan niinku asioita outojen yhteyksien kautta ja assosioin eri tavalla kuin tavallisesti käsitetään. Itsevarmuus koheni, ja koska minäkuva on ollut viimeiset vuodet aika hajanainen sauhuttelun takia (ei välttämättä huono asia), se alkoi eheytyä. Seksuaalinen identiteetti vapautua määrittelyistä. Nyt kun en enää käytä kannabista minäkuvani silpomiseen, teen sen tietoisten prosessien kautta, menettämättä luovuuttani tai aloitekykyäni. Oikeastaa viimeisimmän kerran seksuaalista identiteettiäni järisyttävästi muokkasi eräs nainen, joka itsevarmuudellaan sai minut ujostumaan, sulkeutumaankin jopa. Mutta vapauttavin vaikutuksin, seksin harrastaminen ilman tunnesiteitä ei vain onnistunut, suojauduin kai sillä vieläkin suuremmalta tuskalta. Huomasin ihastuneeni kuin teinipoika, parin viikon yhdessäolon jälkeen sain särjettyä sydämeni siinä määrin, että jäin taas itseni murjomana miettimään omaa seksuaalisuuttani ja itsessäni virtaavia voimia. Tunnistamaan ne vihdoin selvin päin.

 

Mul on aika tasapainonen olo nyt. Sallin itseni olla vapaa. Seksissä on miehenkin osalta paljon kiinni kyvystä ottaa vastaan, ottaa vastaan naiseuden voima, tasapainoilla antamisen ja saamisen välillä, olematta liian malttamaton oman nautinnon suhteen. Ja se on niin paljon kiinni siitä et uskaltaa olla eläin. Uskalluksesta vaeltaa toisen keholla, ehdotuksista ylläpitää avointa suhtaumista. Kun ymmärtää omaa seksuaalisuuttaa ni on helppo ymmärtää toisen seksuaalisuutta. Kun antaa niin saa. Moninkertanen orgasmi miehellä on kyl mielenkiintonen ja palkitseva asia tutustua, odotan innolla. G-pisteorgasmin kanssa olen jonkinverran leikitellyt, aivan sinne asti kuitenkaan pääsemättä. Siemensyöksyn hallitseminen on kiva/monitulkintainen asia opetella, hengittäminen pitää sut tasapainos, niinku yleensäkin, se tyhjentää mieltä. Jos ”epäonnistuu” ni tuntuu hyvältä ja näkee asiat heti tilanteen ulkopuolelta. Hmm nii tähänhän vois viel kirjottaa jonku seksualistisen käyttöohjeen ittestää tuleville kumppaneille.

 

Kiihotun aika turvallises ilmapiiris ainaki nyt toistaseks, vuonna 2011 loppukesäsel rohkeudel. Se hyväksymisen tunne on tärkeä, ja se et näyttää ja tuntuu kiihottavalta toisen mielestä. Haluun nähdä kenen kanssa aion rakastella, et pimeessä kopeloimal ujosti mun keho ei innostu. On kiva viettää pari iltaa nukkuen vierekkäin, että tottuu toisen läheisyytee ja kosketuksee. Sit haluun näyttää itseni kokonaan alasti tavallaa tulla nähdyks kokonaan. Asettautua alttiiks katseelle ja sisäisesti tuntea kestäväni se. Sit vasta tavallaa voin alkaa kiihottumaan yhdyntään asti. Oon täysin varma siitä, että seksuaalinen kokemus on yhtä täydellisen tyydyttävä molempien sukupuolien kanssa, en vaan ainakaan toistaseks tiiä miesten kanssa touhuamisesta mitää, muuta ku mitä voisin itselleni kuvitella tehtävän, kokemusta ei ole. Biomiesten ja bionaisten kanssa seksi on vain erilaista, yksilölle ominainen maskuliinisen ja feminiinisen energian tasapaino on kaikilla erilainen, joten yhteinen sävel on yhtä arvaamaton aina. Pidän tutustumisen jälkee myös siitä et mua lähestytään välillä myös yllättäen, suoraa käsi munille vaikka tai sit sellasta painostavaa suutelua. Suihinanto/nuoleminen on mukavaa, toivottavasti pidät siitä. En oo oppinu mihinkää tietynlaisee fetissii, enkä erikoistunu muutenkaa radikaalisti mihinkää genree.

 

Nyt lyö kyl pää aika vitun tyhjää. Kello on 6.07~ kirjoittaessani tätä, ja tuntuu et nyt on ansainnu yöunet. Toivottavasti täst on jollekki apua, mä oon ainaki tavallaa helpottunu, yllättävää kyl, tää ei ollu niin kynnys ku luuli. Oikeestaa ihanku ei ois mitää tehnykkää, asioista puhumisesta oli vaa tehny suuremman jutun päässää ku mitä se oikeesti oli. Nuolkaa paljon kengänpohjia, puristelkaa paljon märkiä pesusieniä, runkatkaa omiin kenkiinne, koittakaa oksentamista huvin vuoks. Tai ulostakaa käteenne ja kattokaa sitä. It might rock your boat. If so, let it. Mut älä jumaha siihen.

 

Viel jotai vikoja muokkauksia tein, kello on seitsemän. Hyvää huomenta Suomi!

http://alastonsuomi.com/Samieux/images

sunnuntai, 15. elokuu 2010

Vapaudesta ja vastuusta

Lapsesta astihan sitä on kuultu, että vapaus tuo mukanaan vastuuta, mutta kuinka moni sen oikeastaa matkallaan sisäistää? Vastuun käsite rajoittuu suurelta osin elämämme jollekin osa-alueelle, kuten vaikkapa työhön tai perheeseen. "Elätän perheeni ja vietän heidän kanssaan aikaa, olen siis vastuullinen" tai "Teen työtä orpojen parissa, olen siis vastuullinen", toki nämä ovat vastuullisuuden osoituksia, mutta miksi sitä pitäisi millään tavalla pitäytyä tekemästä enemmän hyvää. Vaadimme kai tiettyä konkreettisuutta, palkitsevuuttakin, tekemiltämme hyviltä teoilta, siksi päädymme pitäytymään muutamassa hyvässä tavassa per elinikä. Enemmän näemme stressaavana, aikaa ja omistautumista vievänä. Näkisin vastuun kuitenkin olevan kiinteästi osa JOKAISTA tekoamme, olemmehan yhtä maailman kanssa, jatkuvasti.

Jokainen kohtaamamme ihminen on mahdollisuus oppia, peilata itsessämme syntyviä reaktioita hänen kauttaan ja näin tuntea itsemme paremmin. Jokainen vastoinkäyminen on myös tällainen tilaisuus, voimme jäädä vellomaan epämukavissa tilanteissa esiin nouseviin tunteisiin tai nähdä mikä on tämän kivun tarkoitus ja merkitys meille. Tämänkaltainen elinikäinen oppiminen vaatii kuitenkin paljon luopumista, nöyryyttä, anteeksiantoa ja hyväksyntää. Meistä kaikista kuitenkin on siihen ja se on todellista vastuunottoa. Olemme kaikki yhteisesti vastuussa tästä aiheuttamastamme kaaoksesta maailmassa, me olemme sen luojia.

Taipumuksemme nähdä asiat menneisyytemme kautta, odottaen tiettyjä lopputuloksia, tiettyjä ratkaisuja ongelmiimme sulkee meidät kaikilta muilta tavoilta joilla kriisiä voisi lähestyä. Kriisi ei olisi kriisi, tai ongelma ongelma jos se ei olisi uusi, muutoinhan sen ratkaisu kävisi kuin sormia napsauttamalla, tiedot muistista hakemalla. Sen sijaan, että lähestyisimme elämämme pulmia suoraan, kohtaamalla sen silmästä silmään, tulemalla yhdeksi sen kanssa tyyliin "taloni palaa, täytyy toimia tai muuten minä ja perheeni kuolevat", haemme siihen ratkaisua menneisyydestämme. Tieto, joka on aina vanhaa, ei auta meitä hädän hetkellä. Tieto pohjautuu kokemuksiin ja ajatuksiin, jotka ovat väistämättä myöskin vanhoja, meidän täytyy nähdä ongelma sellaisella vakavuudella ettemme voi enää paeta teorioiden ja suunnitelmien taa.Suora toiminta vaatii suoraa näkemistä, joka ei voi pohjautua kongresseihin, kokouksiin, byrokratiaan tai uskontoon. Tai muutoin toistamme vain vanhaa eri muodossa. Tämä maailma on tuhonnut itseään jo liian pitkään sälyttämällä vastuuta pois ihmiseltä itseltään, poliitikoille ja virkavallalle, tiedemiehille ja jeesuksille. Se on pelkoa ja laiskuutta.

Suora toiminta johtaa tuloksiin, joita luetaan ilman teorioiden ja sopimuksien sanelemaa pakkoa kuinka tulkita niitä. Tekeminen on oppimista. Kun vain luovumme pinttyneistä ajatusmalleistamme, näemme miten monimutkaisesti olemme pohtineet kysymyksiä joihin on selkeä, radikaali ja toimiva ratkaisu. Esimerkki: Maailmanrauha in three logical steps. 1. Luovumme oman edun, eli materian, vallan, kunnian ja tiedon tavoittelusta, koska se erottaa meidät toisistamme (ja aiheuttaa kateutta, vihaa ja pelkoa) ja sisäistämme ajatuksen ehdottomasta ykseydestä. 2. Olemalla yhtä, emme voi enää tehdä vahinkoa toisillemme sanoin, ajatuksin tahi teoin, sillä näemme sen tuottavan meille itsellemme haittaa sen synnyttämän epäluottamuksen ja tuskan (joka johtaa kostoon ja vihaan) kautta. 3. Koska muutos lähtee meistä itsestämme, luotamme, totta kai, että muutkin ihmiset tekevät saman yhteisen tavoitteen, maailmanrauhan eteen. Kaikki kyseenalaistus mitä mielessämme herää näiden askelmien jälkeen, on egon luomaa kikkailua ja asian vaikeuttamista. Ei tippaakaan ylenpalttista optimismia, ei uskonnollista hörhöilyä, ei monimutkaisia lakeja ja säännöksiä, vain maailmanrauha, ikuisesti, aina ja kaikille.

Tällainen arkipäiväinen vastuun kantaminen, on vapautta. Vapautta itse luodusta menneisyyden häkistä, joka tällä hetkellä varjostaa elämiämme tarpeettomasti. Meillä on joka hetki vapaus tehdä täysin uudenlaisia ratkaisuja ja saattaa jalkamme uuteen elämään vieville askelmille, mutta teemmekö niin? Tarvomme samassa suossa kuin vuosi, vuosikymmen ja vuosisata sitten, yrittäen edetä samoin keinoin kuin tuolloin. Kuin meihin olisi pinttynyt, että 1+1=3 emmekä suostu uskomaan, että perustamamme komiteat, yhteiskunnat kouluineen ja uskonnollisine liikkeineen olisivat väärässä todistaessaan sitä päivästä toiseen. Joka hetki kun suljemme silmämme tilanteiden totuuksilta, sisäiseltä valoltamme, rakennamme lisää muuria ympärillemme, lisää esteitä suoralle näkemiselle. Meidän ja minkä tahansa esineen, asian, ajatuksen ja ihmisen välillä on nykyään jo niin hirveä määrä tietoa, ideoita, teorioita, mielipiteitä, ennakkoluuloja, tunteita ja asennoitumisia, että emme todellakaan näe, kuule tai koe mitään muuta kuin kaikuja menneisyydestämme.

Passiivinen havainnointi, jälleen kerran ihmiset, on vapauttava meidät. Ihmisen kohtaaminen ihmisenä, ajatuksen kohtaaminen VAIN ajatuksena ja syvää ymmärrystä huokuva mielen rakennelmien ja ohjesäännöstöjen hylkääminen on tiemme "totuuteen". Meidän täytyy olla vapaita, sillä vain vapaudessa voi rakkaus kukoistaa. Ehdoton rakkaus joka runollisesti ilmaistuna, puhdistaa nämä kadut, kotikadut, saastasta jota synnytämme itsekkäällä käytöksellämme. Annan anteeksi itselleni, sillä syyllisyyden taakka olisi vain yksi häkki lisää. Annan anteeksi kaikille, jotka ovat minua kohtaan rikkoneet, tai tulevat näin tekemään, sillä viha on kuluttavaa jos siihen takertuu. Annan ehdottoman rakkauteni kaikille, tuntemattomille ja vihamiehilleni mikäli niitä on, sillä se on ihmisen tehtävä.

Jokainen meistä oppii kuitenkin omalla tavallaan elämänsä kokemuksista, ei ole toista joka eläisi elämäsi puolestasi, ei ketään kuka tietäisi paremmin miltä sinusta tuntuu ja mikä sinulle sopii. Kehitymme eri tahtia, omaa ja ainutta oikeaa vauhtiamme, kateus on siis turhaa, Meille jokaiselle on tuttua tuska, joka saa muutkin asiat ympärillämme näyttämään arvottomilta ja yhdentekeviltä. Siitä voi kuitenkin luopua, lakaisematta pahaa oloa maton alle, ajoissa. Ennen kuin suruaika todella muuttuu nimensä veroiseksi, ja tuo aika alkaa orjuuttaa meitä.

torstai, 12. elokuu 2010

Otetaan takaisin mitä ei ole annettu pois

Rasvatonta ja sokeritonta "elintarviketta" löytyy kaupan hyllyiltä nykyään melkoisesti. Miksi ihmeessä? Ei itsekurin menettäminen ravintoarvottomien tuotteiden parissa todennäköisesti kovin tervettä ole. Emme me tarvitse omatuntoamme huijaamaan tuotteita, jotka ovat näennäisen funktionaalisia, meille terävästi markkinoituina. "Rasvaton, sokeriton, kuitua ja lisättyjä vitamiineja sisältävä, entistä pehmeämpi hedelmäisen raikas rahkaherkku" kuulostanee jokaisen korvaan hyvältä, ja "SITÄ VOI VETÄÄ NIIN PALJON KU HALUU", joopajoo... Se on todennäköisesti prosessoitua paskaa joka on 3% säilykehedelmän palasia höystettynä aspartaamilla, asesulfaami K:lla ja kermaisuuden tekee syötävä kumi ja tärkkelys. Ja vähän sit itse sitä tavaraa mitä halutaan. Meistä ei todellakaan pidetä huolta. Älkää syökö mitään mistä ette ole varmoja on ainut keino välttyä joutumasta riippuvuuteen/terveydellisten ongelmien kierteeseen. Ja tässä on enää vain 3% hörhöä paranoidisuutta.

Onkohan leipomoiden ammattiylpeys nykyään sitä, että osataan tehdä leipää pussiin sakeuttamisaineen, kolmen eri happamuudensäätöaineen, emulgointi-, stabilointi- ja hapettumisenestoaineen avulla. Ja kyllä, nämä saattavat löytyä yhdestä pussista. Eikö ruokaan saada makua muuta kuin arominvahventeiden (tai sitten paketin kyljessä lukee että ei keinotekoisia arominvahventeita ja hiivauutteella, joka siis myöskin arominvahvenne, tehdään sama) ja keinotekoisten aromien avulla? Pitääkö ruoka naamioida väriaineilla kiinnostavaksi, ihan kuin meillä olisi jotain ongelmia saada sitä ruokaa uppoamaan? Täytyykö sen fast-foodin olla se äärimmäisen nautinnon lähde mitä tulee ruokaan? Olen helvetin vihainen, provosoitunut ja moralisoiva, sori siitä että en ole Valtio kuuliainen orjasi enää. Olen päinvastoin onnellinen siitä, että en enää kaipaa 11 lisäaineen TOP5-karkkipussukkaa siannahkoineen.

Toivon, että kukaan ei enää osta kaupasta tuotteita niiden herättämien mielikuvien pohjalta, sillä ne ovat kaikki teidän kusetustanne. Teidän rahanne kiinnostavat, terveytenne delegoidaan suoraan valtion koneiston seuraavalle portaalle, arvauskeskuksiin, joissa hoidetaan itseaiheutettujen elintasosairauksien oireita yleisen anatomian ja biologian perusteella, ei ihmisiä henkilökohtaisesti. Saati sitten ennaltaehkäisyyn huomiota kiinnittäen, pois lähtiessänne saatetaan huikata, että "kannattais lopettaa tupakointi ja liikkua enemmän". Jonka jälkeen lääkäri menee ite kessulle ja kotiinsa syömään kotimaisen ruokaympyrän mukaisesti mahansa ääriä myöten täyteen maidolla, leivällä ja lihalla. Ja hetiperään sitä kahviaaaa.

Ottakaa valta takaisin omiin käsiinne, vallankumous sisäänpäin on vallankumous ulospäin. Paastotkaa kunnes tunnette jälleen nälän, ottakaa ravitsemuksesta edes hitunen selvää, tai syökää vain sitä mikä on puhdasta ja mahdollisimman selkeää ja yksinkertaista. Eikä mitään napinoita, että "olen neljän hengen perheen äiti, älä sinä ituhippi tule vanhempies rahoilla sanomaan, että syö sitä luomuruokaa, kun meillä ei missään tapauksessa ole siihen varaa". Ja paskanletut. Mitä laadukkaampaa ja terveellisempää ruokaa syömme, sitä vähemmän sitä tarvitsee ostaa. Keskittymällä ruokailuun, mikroaterian tv:n ääressä hotkimisen sijaan, tunnemme kuinka nälkä talttuu yllättävän vähäisillä määrillä oikeasti ravinnepitoista ruokaa. Kukahan siitä hyötyy jos sitä vähäravinteista mielikuvilla markkinoitua ruokaa menee enemmän kaupaksi kun ihmiset eivät ajattele? Emme ainakaan me. 

Keskiluokan on laman aikana on hyvä kuluttaa entistä enemmän, terveisin porvaripuolueet. Minä ainakin annan rahani mieluummin ihmiseltä ihmiselle, tarkoittakoon se sitten 50c eroa kertaostoksissa, mutta ihmisen taskuun. Ei jättiyhtiöiden pohjattomaan kassaan. Tuokin 50c ero tasoittunee kunhan vain maltamme antaa kehoillemme aikaa tottua uuden, järkevän ruokavalion vaikutuksiin, eli siihen, että ruokaa tarvitsee nauttia vähemmän ja pysymme terveempinä pidempään. Kaikki uusi elämässämme on vain tottumiskysymys, egomme pitää kynsin hampain kiinni asioiden nykyisestä tolasta. Tähän väliin sitten perusmussutukset "luomu ei tutkitusti ole yhtään sen terveellisempää", no mutta kukas ne tutkimukset ruoka-ainesten terveellisyydestä sitten rahoittaa. Kuka määrittää surullisenkuuluisan ruokaympyrämme ja kehuu maasta taivaisiin suomalaisen perusruuan puhtautta ja terveellisyyttä, no ne asiantuntijat, mutta kenes palkkalistoilla ne on? Kuka helvetin hullu vastumalla vastustaa puhdasta ruokaa jossa on ravinteet tallella ja jonka valmistamisessa ei ole käytetty kasaa lisäaineita? No ne kenen pussista se on pois.

Tulevaisuuden ruoka on siinä mielessä läpinäkyvää, että se ei tarvitse selityksiä tai markkinointia, ihmiset ostavat kaupasta sitä mitä heidän kehonsa tarvitsevat, eikä sitä mitä saa heidän halunsa heräämään tv:n ja ostoskärryjen ääressä. Meidän täytyy oppia tuntemaan mitkä signaalit kehostamme ovat tarvetta ja mitkä halua, meidän täytyy ottaa valta, joka on tällä hetkellä ulkoistettu tuotteisiin ja aineisiin, takaisin itsellemme. Ulkoistamisella tarkoitan, että sisäsyntyinen hyvä olomme, onnellisuutemme olosuhteista riippumatta, on nyt itsemme ulkopuolella, ja haemme sitä takaisin karkki- ja piripussi kerrallaan. Haluille suin päin antautuminen tarkoittaa antautumista medialle ja kontrollille. Meitä ohjaileville markkinavoimille ja rahavirroille. Älykkäitä ihmisiä siellä on firmojen johdossa, sieluttomia tosin. Heille ei ykseys ole ollenkaan olennainen käsite, heillä on jo se norsunluutorni, he näkevät kuinka valta ja raha kiehtoo ihmisiä, he tietävät täsmälleen mistä naruista vetää, sen polun jo kulkeneena, että ihmiset saadaan reagoimaan tietyllä tavalla. Luomu- ja kasvisruokavaliot saadaan tyynnyteltyä ja hyssyteltyä, kunhan vain luodaan tarpeeksi julkisia konflikteja ja ihmiset saadaan turtumaan keskustelun päättymättömyyteen, ja unohtamaan koko asia. Ei meidän tarvitse odottaa, että julkisella tasolla päädytään keskustelussa vastauksiin, joita sitten taas rupeamme orjallisesti noudattamaan, voimme milloin vain astua häkistä ulos, irrottaa kahleet jaloistamme ja kävellä vapaana jo täällä olevassa paratiisissa.

Emme tarvitse valmista polkua kulkeaksemme, voimme raivata sen itse ja nähdä mistä seuraa jotain oikeasti kestävää ja hyvää. Miettiä onko hormoni- ja antibioottipitoisen eläinrääkkäyslihan jokapäiväinen syönti järkevää, kyseenalaistaa arvot ja normit joita automaation turvin noudatamme vuodesta toiseen. Miettiä ovatko esteet asioiden muuttamiselle liian suuria, vain koska ne on saatu näyttämään siltä. Esteet laajamittaiselle parantumiselle löytyvät omasta päästämme, lukoista joihin meillä kyllä on avaimet. Jos tästä tekstistä tullee paha olo, se on vuan sitten se ego, jota pittää herkeämmättä tarkkaella. Olkaa päivästä liian pitkältä tuntuva hetki hiljaa paikallanne, ja keskittykää miten automaatio koittaa pitää päätään yllä sanomalla "nyt mars ylös ja minne minä sanon, vaikka kuluttamaan, tylsäähän tällänen odottelu on". Ei se ole odottelua, se ei todellakaan ole minkään odottelua, se on sitä olennaisinta, ihmisenä oloa. Kaikki muu on vain horjuvaa ajatuksen ja kokemuksen rakennelmaa, joka kaatuu jos siitä ei pidä kiinni. Ja romahduksen merkit ovat ilmassa, vedessä, tulessa ja maassa. Luonto rykii hirmumyrskyjä ja ennennäkemättömiä helteitä ihan kotosuamesta napajäätiköille saakka. Ollaan ihan hiljaa vaan ja rakastetaan, katotaan välillä mihin se tie johtaa. Annetaan sille mahdollisuus, annetaan itsellemme mahdollisuus tottua johonkin minkä ei ikinä uskottu olevan mahdollista.

keskiviikko, 11. elokuu 2010

Pyyhin pölyt polulta askelin

Minä olen sinä ja me olemme maailma, sen ollessa niin kiinteä osa meitä, että emme edes välttämättä tiedosta sitä. Tästä lähtökohdasta on hyvä lähteä miettimään mitä me voidaan tehdä tulevaisuudesta. Jos minä olen osa maailmaa, jo pelkällä olemassaolollani, teoillani täytyy siis myös olla jokin vaikutus. Lähiympäristöön ehkä? Tähän jättävät tiukimmat skeptikot ajattelunsa, perhosvaikutus meneekin sitten jo suurimmalta osalta huuhaan puolelle. Lähiympäristö, sosiaalisten ympyröidemme ja kulttuurimme määrittämät rajat, hahmottamamme vaikutusalue on kiinteästi osa valtiotamme. Valtiomme koostuu mistäs muista kuin toinen toistaan yksityiskohtaisemmista luokkajaoista vasemmistoon, oikeistoon, porvariin, hippiin, mieheen, naiseen, kommunistiin, kapitalistiin, ristiin ylös ja alaspäin ja lukuisiin muihin merkkeihin uskoviin. Ihmisistä kuitenkin, kuin sinä ja minä, mutta eri tilanteisiin ajautuneina. Toki voidaan myös sanoa, että on lakeja ja historian kulkuun perustuvia kollektiivisia sopimuksia joilla valtion olemassaolo määritetään, mutta näkökulmaani ei ole syytä kyseenalaistaa. Määritelmät eivät ole määriteltävä itse. Mitä syitä meillä on erotella, vetää tuhoisa viiva meidän ja teidän välille?

Valtiollisella tasolla olemmekin sitten luovuttaneet päätöksenteon yhteistä hyvää ajatellen kouralliselle koulutettuja ihmisiä, jotka edustavat näennäisesti mielipiteitten kirjoa. Kukaan ei usko politiikkaan, mutta demokratia on sellainen käsite jota halutaan vaalia, onhan se sentään jotain, "kai sitä joku systeemi täytyy olla mikä pitää tän kaiken kasassa?" Emme siis enää tunne globaalia vaikutustamme kuin vaalisyklien välein, ja tämä selkeästi on liian harvoin, eikä se riitä pitämään esimerkiksi nuoria kiinnostuneena, byrokratian rattaat ovat liian jähmeät useimpien makuun noin yleensä ottaen muutenkin. Ikään kuin alkaisimme tosiaan uskoa kuvitteelliseen, itse luomaamme rajaan meidän ja maailman välille. Jos me vaikutamme lähiympäristöömme, ja lähiympäristössämme on ihmisiä (aika turvallinen olettamus :D?), he vaikuttavat lähiympäristöönsä, jossa on ihmisiä (on on! kotieläimiä saa olla) jne., niin missä vaiheessa tämä ketju loppuu, erityisesti ottaen huomioon tietoyhteiskunnan mahdollisuudet?

Missä vaiheessa ketju ihmiseltä ihmiselle, meitä yhdistävä verkosto katkeaa? Se ei katkea. Olemme kaikki toistemme vaikutuspiirissä jatkuvasti, mielemme tavoittavat internetin välityksellä miljoonia ihmisiä, joista väistämättä joku jatkaa edes prosentin sadasosan verran ajatusketjuamme jonka olemme halunneet välittää. Me kaikki kuulumme johonkin näennäiseen ryhmään, jolla on vastineensa toisella puolella maailmaa, eri välineillä, eri sanoilla, eri kulttuurisessa kontekstissa, eri sitä ja tätä mutta kuitenkin samaa. Kaikki eroavaisuudet meidän ja maailman välillä ovat vain näennäisiä, ajatuksen luomia kuvitelmia ja määrittelyjä. Uskonnot jakavat, järjestöt jakavat, yhteisöt jakavat, valtiot jakavat, rasismi jakaa, natsismi jakaa, -ismit jakavat ja mikä on tämän jaon perimmäinen syy?

Pelko ja tieto. Pelko, joka oikeastaan syntyy tiedosta, koska tieto on aina luonteeltaan jakavaa, erittelevää, määrittelevää. Kokemus muuntuu muistoksi, joka muuntuu tiedoksi. Aivomme ovat erittelevästi tallettava kone. Pelosta, joka oikeastaan on tietoa siitä, mitä menneisyydessä on tapahtunut, musta mies on tullut ja varastanut, valkoinen mies on mennyt ja sotinut, keltainen mies on vanginnut ja raiskannut, vihreä mies on laskeutunut ja lentänyt. Ja tämä tieto on meihin ängetty väkisin koulussa, kotona ja vapaa-ajalla. Luemme historiaa ja uskontoa, keskustelemme, muodostamme mielipiteitä ja koemme yhteneväisyyttä niiden pohjalta. Emme ihmisyyden pohjalta. Valitsemme seuramme koska koemme, että olemme erilaisia ja erillisiä, haluamme kokea yhteneväisyyttä, turvallisuutta, iloa ja onnea. Tajunnanhallintaa ei kuitenkaan opeteta sen laajennuksen ohessa. Meidät survotaan täyteen tietoa ja sitten meidät jätetään loppujen lopuksi yksin sen tiedon kanssa. Olemme lapsina puutteellisia tiedonkäsittelijöitä, saati sitten tunteidenkäsittelijöitä, ja kun ryhdymme reagoimaan tietoon tunteilla, mitä VITTUA siitä voi seurata. Vuosikymmeniä harhailua tunteiden ja tiedon erämaassa keitaita etsien, rakkautta ja hyväksyntää vailla, ellemme ole onnekkaita.

Kohdatessamme jotain uutta, vielä meille tuntematonta, reagoimme siihen peilaten sitä menneisyytemme kuvilla ja kokemuksilla. Vertaamme uutta vanhaan, luomme kiinteän yhteyden vanhan ja uuden välille. Menneisyytemme saapuu nykyhetkeen ja näivettää siitä elinvoiman, estämme itseämme kohtaamasta sitä sellaisenaan. Emme siis koskaan oikeastaan koe MITÄÄN uutta mielemme avulla, kaikki muuttuu vanhaksi heti kun reagoimme siihen. Tapaat tytön/pojan, ja alat heti joko pitämään hänen jutuistaan, hänen arvoistaan, ulkonäöstään yms. tai sitten et. Olet ehkä "samaa mieltä" jostain hänen kanssaan, väitteletkin, teet kompromisseja jostain. Vaivaannut ehkä kun tulee hiljainen hetki. Et ole tavannut häntä. Olet tavannut menneisyytesi. Hän on siinä, edessäsi ja sinä katsot peiliin.

Mikä on siis tiedon merkitys ihmiskunnan tulevaisuudelle? Tässä maailmantilanteessa, näiden sotien ja surujen ollessa läsnä, tämän järjestelmällisen ihmisyyden jakamisen keskellä, sen ei tulisi olla laisinkaan tärkeää. Emme tunne itseämme. Emme tunne siis toisiamme. Kuitenkin tuomitsemme ja tulkitsemme asioita ympärillämme kuin tuntisimme. Vastalääke pelkoon ei löydy kymmenvuotisen ulkopoliittisen tutkimuksen tekemisestä sen enempää kuin buddhalaisten traditioistakaan. Meidän täytyy vapauttaa itsemme, tiedosta, ja ärhäkkään reagointiin taipuvaisesta mielestämme. Vain silloin voimme hyödyntää potentiaalimme. Vallankumous sisäänpäin on vallankumous ulospäin, koska minä olen sinä ja me olemme maailma.

Jos Jeesus on sinulle tärkeä, älä aliarvioi rakkauden kaksoiskäskyä sen yksinkertaisuuden takia, jos tunnet itsessäsi virtaavan Gandhin pasifismin, ole muutos jonka haluat nähdä maailmassa. Tai sitten vain muistelet mitä siellä päiväkodissa on oikein opetettu, toisten kunnioittamista ja oman vuoron odottamista, epäitsekkyyttä siis. Ei maailmaa paranneta teorioilla, oppeja ja auktoriteetteja noudattamalla. Maailma muotoutuu teoistamme ja teoriat matkan varrella. Virheistä oppii, mutta olemme jatkuvassa liikkeessä, emme voi murehtia ja vaipua vallitsevaan tilanteeseen pohtimaan kuinka välttää tulevat takaiskut. Emme ole ennustajia, ainakaan tällä itsetuntemuksella. Aika on harhaa sillä olemme olemassa vain nyt, tulemme kuolemaan hetkessä. Miksi heittää elämän lahja hukkaan, miksi luopua rakkaudesta joka yhdistää meitä kaikkia. Skeptismi tai usko, lannistuminen tai toivo, pelko tai rakkaus, valinta on meidän! Se täytyy vain tehdä, ja astua ulos häkistä.

tiistai, 3. elokuu 2010

Päivämme ovat kirjoitetut

Olettekos huomannut kuinka paljon käytätte "omasta ajastanne" menneisyytenne teihin ohjelmoimien kaavojen toteuttamiseen? Retkiä jääkaapille, havahtumista tietoisuuteen pulla suussa, ajautumista turhanpäiväisiin väittelyihin joiden lopputulos on oikeastaan aivan se ja sama kummallekkin osapuolelle, tai vaikkapa lenkkeilyn välttelyyn koska se on aina ollut perseestä. Ja mikäänhän ei voi koskaan ikinä muuttua. Vai voiko?

:D Voi voi. Mitä enemmän pidämme kiinni menneestä, sitä turvattomammiksi tunnemme itsemme. Kokemuksiimme liikaa nojaamalla alamme muotouttaa tulevaa samankaltaiseksi, elämme pumpulissa koska pelkäämme vaivannäköä. Mielikuvat, mielipiteet, uskomukset, kaikki samaa huteraa suojamuuria jolla eristämme itsemme maailmasta. Logiikassa tunnetaan yleisenä virhepäätelmänä se, että yksittäisestä tapauksesta tehdään yleistys. Tämän voimme kaikki todennäköisesti allekirjoittaa, vaikka tämän rikkominen on arkipäivää. Kutsutaan pelko elämäämme, eikä koskaan enää maisteta sipulikeittoa. Jos ennakko-oletuksemme epävarman tilanteen kohdatessa on, että asiat eivät todennäköisesti muutu, mitähän luulette tapahtuvan?

Samaistumme niin rankasti tunteisiin ja reaktioihin joita meissä herää uutta asiaa havainnoidessamme, että jätämme tietämättämme voimakkaita muistijälkiä, ja tulevaisuudessa saman tilanteen tullessa yhdistämme automaattisesti ja todennäköisesti alitajuisesti suoraan tämän uuden tilanteen vanhaan. Ohjelmoidumme toimimaan samoja ratoja koko loppuelämämme mikäli emme ala elää tiedostaen, mutta kuitenkin passiivisesti havainnoiden. Passiivisesti, eli antamalla tunteiden olla, tulla ja mennä. Meillä on tapana muodostaa aina jokin mielipide asioista, joita sitten turhanpäiväisesti pyöritellään sekä omassa päässä, että sosiaalisissa tilanteissa. Eli ohjelmoimme itsemme tunteisiin samaistumalla. Kuinka usein sitä kuulekaan ihmisten suusta tuomittavan esim. bändejä ensikuuleman perusteella, sen sijaan, että sitä vain kuunneltaisiin ja oltaisiin läsnä. Okei riippuu tietysti ihan ihmisestä, joku haluaa pitää musiikin puhtaasti nautintona, mutta itse kuuntelen ja havainnoin mitä tunteita se herättää ja jätän mielipiteen muodostamisen sikseen, koska se lyö tilanteen ns. lukkoon. Kun asiat on lyöty lukkoon, siihen tarvitaan jo käännytystä ja entistä voimakkaampia kokemuksia avaamaan ne lukot.

Noise:n (genre) kuuntelu on kasvattanut minua valtavasti. Sitä saa vihata ja inhota, tai kevyemmin sanottuna vain olla tykkäämättä siitä. Se on vastalause musiikin ja taiteen ällöttävälle estetiikan hakuisuudelle. Kauneus on asia erikseen, kaikki EI SAA olla kaunista. Avoin asenne johtaa parhaisiin lopputuloksiin. Helpointa on kuunnella vain tarkkaavaisesti ja huomata keskittymiskyvyn tuoma palkitsevuus. Noise esittelee jossain määrin mielemme pilaantunutta sisältöä, epätietoisuutta herättävää kohinaa jossa on viiltäviä piikkejä. Ajatus on aina vanhaa. Siksi sen orjallisesta seuraamisesta joka hetki ei ole mitään hyötyä. Emme tule koskaan onnistumaan maailman paketoinnissa, meidän pitää hyväksyä olevamme vain. Noise vapauttaa jos vain annat sen. Se vie todennäköisesti sinut pois tutun ja turvallisen alueelta ja tuo sinut tunteiden harjoituskentälle. Sotatilaan jossa et taistelemalla voita, sinun on oltava tyynenä esimerkkinä pommituksen keskellä, luoda rauhaa ympärillesi. Noise ei tee pahaa, kuten eivät pahat ajatuksetkaan, kunhan et erehdy luulemaan itseäsi "pahaksi" ajatellessasi moisia. Ei ole hyvää tai pahaa, hyviä tai pahoja asioita sinällään, on vain reaktioita pelkoon ja rakkauteen. Emme hyödy dualistisesta ajattelusta.

Päivämme ovat kirjoitetut, egon mustavalkoisessa maailmassa valitsemamme sanat. Kohtalo sitoo meitä karman lain armottomalla kouralla. Jokainen saa mitä ansaitsee. Oli se sitten syöpä tai valaistuminen. Kuulostaa kylmältä, mutta tarkoituksettomia tapahtumia ei ole. On mahdollisuuksia oppia tai järkeillä itsensä turvaan egon sisäiseen maailmaan, jonka rajat ovat ERITTÄIN häilyvät. Näennäiset enemmänkin kuin todelliset. Meidän päivämme eivät kuitenkaan ole luetut. Siitä päätämme me, vapautumalla meitä seuraavasta samaistumisen pakosta. Hämäännymme vaihtoehtojen määrästä ja luulemme vapautemme olevan vain päätöksenteon, valinnan vapautta. Jos valitsemme vuosituhansien aikana muotoutuneista ajatuksista itsellemme sopivia uudelleenmuotoiltuja ajatuksia, ja kutsumme tätä valintaa olemassaolomme tarkoitukseksi, emme todellakaan ole tehneet mitään uutta. Olemme vain rajanneet itseämme. Me olemme paljon enemmän mitä mieli pystyy tuottamaan. Emme kehity mielen avulla, vaan vapautumalla sen häkistä. Erotamme itsemme maailmasta mielen avulla, koemme olevamme joku joka näkee, kuulee, haistaa, maistaa, kokee jotakin. Teemme eron itsemme ja maailman välille. Luulemme olevamme tarkkailijoita joilla on meistä erillisiä tarkkailun kohteita, tämä on harhaa, sillä olemmehan kaikki yhtä, eiks nii :)?

Tietoisuus lähtee arkipäiväisten asioiden rehellisestä havainnoinnista, automaation poistamisesta elämistämme, ei tietoa lisäämällä. Tieto johtaa kokemukseen johon ajattelu perustuu. Ajatukset eivät vapauta meitä, vaan sitovat meidät vanhaan. Meditoimalla kadotamme egon rakennelmat ja yhdymme maailmankaikkeuden energiaan, kaiken tiedon sisältävään rauhaan. Siirrymme vielä tuntemattomaan todellisuuteen. Pystymme sen avulla välittömästi näkemään asioita, puhtaasti ja totuudenmukaisesti. Emme opi tätä taitoa hetkessä, olemmehan pyörineet egon parissa jo niin kauan, että hohhoijjaa. Tämänkaltaiselle suoralle havainnoinnille perustuu tulevaisuutemme, joka on valoisampi kuin R136a1. Ei enää rahan, tiedon, vallan, kunnian ja saavutusten perässä ravaamista, vaan olemista joka sisältää kaiken merkityksellisen ihmiskunnalle. Rauhaa, rakkautta ja Rainbow :)

  • Blogi-arkisto

  • Henkilötiedot

    Minä olen sinä, jottet unohtaisi.

  • Tagipilvi